  |
||
Lieskosken lähellä on joen niskan puolella ollut kalastajan asunto, sinne on tullut ryssiä, jotka ovat syöneet nälissään lehmän nahkan, ”Ruotin sotilaat” odottivat ja kun ne tulivat toisena yönä, tekivät ryssästä paistin.
Tervo. A. Pekonen 192. 1938. < A. Jäntti, s. 1871.
Korosjärvi, koronhuuto on ääni, joka syntyy palokärjen lyödessä onttoa puuta. Ääni korahtelee, palokärki kuuntelee sitä itsekin. Sen Korosjärven lähellä on ”ruununsalo”, paljon on siellä ollut palokärkiä, se koro on siellä huutanut .
Tervo. A. Pekonen 193. 1938. < A. Jäntti, s. 1871.
Kun ryssä valloitti Puolanmaata ja tappoi puolalaisia, niin yksi mies karkasi sieltä sotaväestä ja sotkeutui Talluskylään, josta yksi mies oli kadonnut, kun se lasku ei siihen aikaan ollut niin tarkka. Se tuli sen kadonneen miehen tilalle, sanoivat: miksi et mene pois? – En uskalla, kun 12 kiväärillä ampumat, mennä takaisin. Se sai Paavo-nimen sen kadonneen jälkeen. Puolan Paavo. Laittoivat sen Heimolan talosta hölsäimeen /hölsäin, hölsekeli=pälvekeli, vetelä maa/ halonhakkuuseen. Se tuli takaisin ja sanoi, ettei uskalla olla siellä ”kun Tervajärven juuta pumpattaa.” Menivät ja ottivat selvän, mikä se oli, niin se oli jänis, jota se aikaisemmin ei ollut nähnyt.
Tervo. A. Pekonen 194. 1938. < A. Jäntti, s. 1871.
Satoja vuosia sitten ovat töppösissä kulkea tallustelleet Karttulan kirkolle jäitä myöten talviaikaan. Siitä Karttulassa rupesivat sanomaan Tallus- tai Töppöskyläksi.
Tervo. A. Pekonen 195. 1938. < Aukusti Karhunen, s. 1865 Karttulassa.
Kallion talossa otettiin maailmankuulu rosvo kiinni, Kattainen, rupesivat sitä rautoihin panemaan, pajaan oikein menivät jalkarautoja laittamaan kiinni, mutta rosvo olikin siellä vain kiinnipanijain takana. Jäntti, se velhomies, tuli ja sanoi, että mikäs mies se täällä on, pankaapas tämäkin mies rautoihin. Oli sillä sen verran sitä tietopuolisuutta. Ja sillä tiellään se rosvo on, oli vain ehtinyt sanoa ”Jäntin poika järetyinen, pystypeukalon pituinen verkonkäpryn korkeuinen.” Että sellainen mies se hänelle pahat teki. Sillä lailla sanoi siitä Jäntistä, kun se oli semmoinen pieni mies se velhoukko.
Tervo. A. Pekonen 196. 1938. < Aukusti Karhunen, s. 1865.
Maaningalla Varpasen Mykkäsessä näreen latvaan olivat varkaat piilottaneet rahasäkin. Mykkänen kuuli varkaiden keskustelun ja haki säkin. Siitä se sai ikuisen rikkauden. Nyt vasta äskettäin kuoli, jokin vuosi sitten. Se kuusi oli Kilpimäellä, vasta viime talvena se on kaadettu.
Tervo. A. Pekonen 197. 1938. < Miina Savolainen, s. 1877.
Kommio, selkämä nevan keskellä, sille paikalle rakennettu ensiksi majoja ja kommioita (=pieniä majoja, mökkejä). Siitä saanut paikka nimen pitemmäksi aikaa.
Tervo. A. Pekonen 198. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860 Talluskylä.
Kurikkasaari Tallusjärvessä, siellä piti ensimmäisenä majaa mies, jonka nimi oli Kurikainen. Sitä Kurikaista hätyytettiin, sen piti viskata kirves saareen, josta sitten tuli Kirvessaari.
Tervo. A. Pekonen 199. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860.
Kuolio, saari Talluksessa. Sinne on asukkaita haudattu. Kun ei ollut hautuumaita, niin siihen haudattiin, mihin ovat kuoleutuneet.
Tervo. A. Pekonen 200. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860.
Lintulanmäki on ollut ensimmäinen kylä (=talo) Tallusmäellä. Pekka Heikkisen mökin luona pitäisi olla ensimmäiset kylän jäännökset täällä, sitten Vesamäellä, Kiukaanaholla oli hämäläisiä, siinä ensimmäiset kylät Talluskylässä.
Tervo. A. Pekonen 201. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860.
Kusettimenlampi (eli Tervalampi), pieni olematon lampi, sen vieressä Kusettimenmäki (eli Tervamäki) Talluskylässä. Maanmittari Määttä aukaisi ennen sukurajoja, se on niin vanha asia. Linja tuli lampiin ja apumies sanoi: tämähän menee nyt päin kusettimeen. Mittari suuttui, mutta pisti sitten nimen kirjoihinsakin.
/Niemen synnystä toiselta kertojalta selitys./
Tervo. A. Pekonen 202. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860.
Kun hämäläiset lähtivät näiltä main savolaisia uutisasukkaita pakoon, ja kysyttiin, minne ne ovat menneet, vastattiin viitaten länteen päin, että tuonne vain ovat tallustelleet. Siitä nimi Tallus: Tallusjärvi ja Talluskylä.
Tervo. A. Pekonen 203. 1938. < Pekka Mykkänen, s. 1860.
Rion kirkkoja on aholla vanhalle kirkolle mennessä, kiviä pantu kasaan semmoisiin juahteisiin kuin kirkon kivijalka. Se Riko oli semmoinen hullu, teki kirkkojaan ja saarnasikin puuta heinää, aikaa siitä sen elämästä on parisataa vuotta, niille paikoin.
Tervo. A. Pekonen 204. 1938. < Pekka Huttunen, s. 1866.
Pölkin talo Tervo – Karttulan rajalla, Pölkinniemi pistää Hirvijärveen. Siellä on julmat hongikot, siitä se nimi saatu, pölkky. Vanhan tapulin pölkyt on sieltä väätetty.
Tervo. A. Pekonen 205. 1938. < Pekka Huttunen, s. 1866.
Suostunjärvi ja Suostunvuori sen rannalla, järvi on kovasti kalainen, siitä on riitaannuttu ennen ja sitten sovittu kalavesistä, suostuttu yhteisiin tuumiin.
Neitoniemi Hämeenharjun tilan ja Raatikkalan välillä. Pojat olivat juhannuksena siinä polttaneet kokkoa ja tyttöjä kokoontunut rannalle venettä huutamaan.
Taavetinsalmi: siinä on pieni niitty, jonka joku Taavetti-niminen mies aikoinaan oli raivannut niitykseen ja kapea salmi siinä välissä.
Vehkaniitty: siitä ennen nälkäaikoina ovat käyneet vehkan juuria hakemassa hätäleiväksi.
Tervo. A. Pekonen 206. 1938. < Urpo Raatikainen, s. 1906.
Suppuniemen /kertojan tilan/ suoniittynä on Orihonka-niminen niitty. Aikoinaan oli sillä kohdalla ollut mylly ja sen luona suuri honka, johon myllymiehet olivat sitoneet hevosensa kiinni. Mylly oli sitten hävitetty paikalta, mutta sen niityn nimeksi jäi Orihongan niitty.
Toinenkin selitys on ja se on niiltä ajoilta, jolloin paikka on ollut pulkkilansaarelaisten sydänmaata. Ne ovat laskeneet sinne oriita laitumelle, ja yksi hevonen, ori, on kuollut hongan juurelle, ehkä salaman tappamana, ja siitä tapauksesta paikkakin on saanut nykyisen nimensä.
Tervo. A. Pekonen 207. 1938. < Urpo Raatikainen, s. 1906.
Seppä Huuskonen Keiteleellä, Länk'mäillä, kaks naesta män' sen luo mieslykkyä pyytämää, vei mehtää, tek' tul'rovijo, riisutti ne alasti ja hyppyytti rompsu yl'. Toene hyppäs', mut toene ei, sille sano: hyppäätkös, lontio.
Se Huuskone ol' männynnä hulluks', se ku ol' paha töistää. Män' langettavatautista loihtimaa, nous' kiven piälle ja sieltä äkkijä rutkaht' alas.
Tervo. A. Pekonen 324. 1938. < Kustaa Bruun, s. 1872.
Lammaskalliosta löytää aarteen, jos ajaa sinne yksiöistä jäät pitkin yksiöisellä varsalla tai heittää sinne Loustista käsin seitsennaulaisen kirveen yksiöistä jäätä pitkin.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 1. 1936. < Esko Puranen, rak.mest. s. 1905.
Vesanolla käydessä Martin näki kerran ukon naurishalmeessa ja ajatteli, ettei halme ollut ukon. Kohta tultiin kirkolle kertomaan, ettei se mies pääse pois naurismaasta. Pappi sanoi: ”Arvasinhan, ettei ollut omassaan. Kyllä se nyt pääsee.” Ja mies pääsi.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 2. 1936. < Kalle Puranen, mv. s. 1861 Rautalammilla.
Mäenpään ukko ja Eero Puranen olivat joutuneet riitaan. Eero haki ”kiv(i)silimäläisen” poppamiehen asiaa selvittämään. Täytyi hakea poppatöitä varten sellainen paikka, jossa oli neljälle suunnalle menevä tie. Sellainen löydettiin Mäenpään hiilikopin luota. Kivsilimäläinen oli sanonut: ”Pannaanko niin, että lautoo potkasee?” Toinen sanoi: ”Anraa männä.” Mäenpään ukon kuolema oli ollut kauhea. Kerrotaan, ettei arkussa ollut hänen ruumistaan, vaan oli siellä vain koivupölkky.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 3. 1936. < Kalle Puranen, mv. s. 1861 Rautalammilla.
Elisabet Pulkkisen murhaajan manasi Martin niin, että hän näki taaksepäin, muttei eteenpäin – ja joutui kiinni.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 4. 1936. < Kalle Puranen, mv. s. 1861 Rautalammilla.
Rautalammin pappi Martinia vastaan tuli kerran käärme vedessä uiden. Pappi sanoi sille: ”Mene, koira, kottiis!” Keskellä saarnaa tultiin hakemaan Martinia käärmeenpuremaa parantamaan. ”Ei siitä tule mitään pahaa,” sanoi Martin, eikä siitä tullutkaan.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 5. 1936. < Kalle Puranen, mv. s. 1861 Rautalammilla.
Kerran Kihovauhkonen löi kirveensä kantoon Tervon kankaalla ja sanoi, että sillä paikalla vielä kirkko seisoo. Ja sillä kohdalla on nyt Tervon kirkko.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 6. 1936. < August Puranen, mv, s. 1875.
Kihovauhkonen ennusti, että Tervon kankaalla tapellaan kerran niin kovasti, että suomalaisia jää jäljelle vain sen verran, että sopivat ”seunapölkyllä” istumaan.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 7. 1936. < Väinö Puranen, agronomi, s. 1902.
Mies lähti aarretta etsimään. Ei saanut nauraa. Tuli vastaan hiiri heinähäkkiä vetäen. Mies alkoi nauraa. Aarretta ei löytynyt.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 8. 1936. < Lydia Simonen, emäntä, s. 1872 Rautalammilla.
Pomperin piialla oli uudet kengät. Ei tahtonut astua rapakkoon kirkkomatkalla. Pani leivän portaaksi. Uppos, uppos maahan.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 9. 1936.
Leks Koponen eli konst-Koponen oli kuuluisa silmänkääntäjä. Kerran tuli mustalaisia siihen taloon, missä Koponen oli. Yhtäkkiä alkoi tulla piimää tuvan lattialle. Mustalaiset hädissään uunille. Kun piimää oli kyllin paljon, huusi joku mustalaisista: ”Hei, osaamme me uijakin” ja hyppäsi - kovalle lattialle.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 10. 1936. < Kalle Nuutinen, mv. s. 1887.
Pakkaspäivänä tulivat Koponen ja hevosmies tiellä vastatusten. Koponen sanoi: ”Enköhän mäne hevosen mahlaan lämmittelemään.” Ja meni. Hevosmies odotti Koposen takaisintuloa, kunnes tuli joku ohikulkija ja kysyi: ”Mitä siinä seisot.” Hevosmies kertoi odottavansa Koposta hevosen mahasta. Ohikulkija sanoi: ”Voi veikkonen, sehän tuli ja tuolla kaukana minua vastaan.”
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 11. 1936. < Kalle Nuutinen, mv. , seppä, s. 1887.
Kerran konst-Koponen tuli taloon ja pyysi keittoa. Emäntä sanoi: ”Ei ole mistä keittäisi, ” mutta Koponen käski panna padan tulelle ja sanoi: ”Enköhän lämpösekseni ongi kaloja” ja alkoi sillanraosta onkia. Kaloja tuli, mutta padassa ne muuttuivat tikuiksi.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 12. 1936. < Kalle Nuutinen, s. 1887.
Äiti leikkasi kasvaimen päätä. Tuli verta paljon. Vei lääkäriin, Roschierin luo Rautalammilla. Hän leikkasi, mutta se kasvoi uudelleen entistä suuremmaksi. Menin Laajan Oton luo. ”Kun minä leikkaan, ei lähde verta eikä kasva uudelleen,” sanoi Otto. Paineli hyväksi. Ei tippaakaan lähtenyt verta eikä enää kasvanut.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 150. 1936. < Kalle Puranen, s. 1861.
Siilinjärvellä on elänyt mahtimies Pura, joka osasi loitolta seisottaa verenvuodon.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 151. 1936. < Aino Nousiainen, emäntä, s. 1890 Rautalammilla.
Lehmät saattoivat joutua metsän peittoon. Kustu Raatikaisen lehmä ei tullut kotiin. Mikko Raatikainen (”Velepus-Mikko) sanoi: ”Jos oikeen viijään, niin kyllä pysyy.” Mikko navettaan ja lehmä nuoriin. Kukaan ei saanut mennä katsomaan. Mikko aukaisi sitten navetan oven, laski lehmän ulos ja piti itäe kynnyksellä seisten nuorasta kiinni. Mutta lehmä karkasi ja katselijat nauroivat Mikon kyydille.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 152. 1936. < Kalle Puranen, mv. s. 1861. Rautalammilla.
Tervon Ahvensalmella Aksel Jauhiainen osasi loitolta omalla ”mahdillaan” seisottaa verenvuodon. Kun rupesi teurastajaksi, niin menetti mahtinsa.
Tervo. KT 99. Puranen, Anna 152. 1936. < Taavetti Nousiainen, mv. s.1891.
Kihovauhkonen oli ennustanut Tervonkin kirkon paikan ja ajan milloin se rakennetaan.
Tervo. Puranen, Kauko KRK 113:1 < itse.
Ennen aikaan oli eräässä talossa Keiteleellä ollut kummitus haamu. Se oli luultavasti tullut siitä, että huhuttiin sen talon emännän oli surmaanneen lapsensa ja kätkenyt lattian alle. Haamu oli sellainen, että se näyttäytyi valkeana liitelevänä haamuna. Se kaatoi yöllä sänkyt ja päivällä pöytät ja tuolit. Sitä oli haettu poliisikin ampumaan, mutta se vain ei hävinnyt. Eräs palvelija, joka oli löytänyt seinäpaperien välistä paperi pussin, jossa oli hiuksia ym. Poltettuaan sen, oli hän tullut mielipuoleksi, mutta sen mukana oli kai se kummituskin kuuleman mukaan kadonnut.
Tervo. Puranen, Kauko. KRK 113:2. < itse.
Miehet menivät kerran kortille riiheen, jossa oli ruumis. He panivat päreen sen suuhun. Jonkin ajan kuluttua alkoi ruumis heiluttaa päätään ja pudotti päreen maahan. Silloin tuli miehille kiire pois riihestä. Kuollut oli sulanut ylhäältä sen verran, että pää rupesi heilumaan, ruumis oli näet seinää vasten pystyssä.
Tervo. Puranen, Kauko. KRK 113:3. < itse.
Tervon pitäjässä oleva Rasvanki (?) nimisen järven ja siinä olevan saaren jonka nimi on Hämeensaari on saanut nimensä siitä, että siellä on ennen aikaan käynyt hämäläisiä kalastajia kalassa rasvankissa ja pitäneet majaansa mainitulla saarella. Siinä on vielä näkyvissä kivisen kiukaan jätteitä ja sijoja.
Tervo. Puranen, Kauko. KRK 113:4. < itse.
Kertojan isävainaja oli kertonut, että Karttulan Talluskylässä on ollut tietäjä Pennan Kaarina, joka oli ollut pirun kuleteltavana ja hotteilla n. 3 vuoden ajan. Järvien yli kulkiessa oli ollut iso hauki, jonka selässä oli kulkenut. Kerrankin Tallusjärven Rapoluodolla olleet yötä ja että kyllä meitä sinä yönä nauratti, tietenkin pirun kanssa, kun aamulla lähettiin Mähöstä hirttämään. Ja on Mähönen todellisuudessa siinä lähiseudulla hirtännään. Kun maitoa teki mieli, niin mentiin lypsijöiden luokse ja nipistettiin lehmiä. Jos lypsäjä kiros, niin silloin he saivat maitoa, mutta jos siunas, niin silloin ei.
Tervo. Sepponen, A. KRK 120:1. < E. Hujanen, seppä, s. 1879.
Karttulan pit. Tallusjärven Viitasaareen oli Kiviniemen talon isäntä Seill vienyt köysveneenlisen hopearahoja aarteeksi . Hän oli nähnyt sen saaren tupansa ikkunaan ja sinne katsoissaan aina sanonut: ”Seill, Seill, kyllä lassiin näkkyy, muttei tule kässiin.” Taika, että sen aarteen saa, joka heittää 5 naulan kirveen mantereelta n. 200 salmen yli saareen.
Tervo. Sepponen, A. KRK 120:11. < E. Hujanen, seppä, s. 1879.
Kerran pani jättiläinen selälleen maata maantien poikki polvet koukussa. Kaikki matkustajat kulkivat polvien alitse. Kun joku kummasteli sitä, kuultiin äänen metsästä sanovan: Sehän on vasta kolme vuotias.
Tervo. Puranen, Kauko. KRK 113:5. < itse.
Tervon pitäjän Haapamäellä oleva järvi, jossa on Pieksuluoto niminen luoto. On saanut nimensä siitä, että siellä on ennenaikaan ollut paljon nuottamiehiä ja niille on kuljettanut kahvia miehet nimeltään hurrikkaita. Heillä oli ollut viinaakin. Eräs nuottamies oli juonut sitä niin paljon, että tuli humakaan ja pudonnut järveen. Häneltä oli jäänyt sinne kenkä eikä sitä saatu pois millään. Siitä asti on sitä paikkaa kutsuttu Pieksuluotoksi.
Tervo. Puranen, Kauko. KRK 113:6. < sama.
Tervon kk. on pieni noin 50 m² suuruinen suo. Siihen liittyy tarina, jonka mukaan siihen on kätketty aarre, se on veneessä. Mutta jos joku heittää pienen poikalapsen siihen, nousee vene aivan itsestään ja hän saa aarteen. Suon nimi onkin rahasuo ja on se hyvin pehmeä ja pohjaton. Ympärillä kohoaa aivan kuiva petäjä kangas. Suo on melkein kirkon vieressä.
Tervo. KT 100. Puranen, Kauko 47. 1937.
Lehmisalmi.
Tervon pitäjässä on eräs 70–80 metriä leveä salmi, jota kutsutaan Lehmisalmeksi. Tämä nimitys lienee kai saanut alkunsa useita vuosikymmeniä sitten, jolloin salmen yli ei vielä ollut siltaa. Lehmät olivat salmen rannalla laitumella ollessaan joskus uineet salmen yli, josta syystä ruvettiin kutusumaan Lehmisalmeksi.
Tervo. Suomen Nuoriso-opisto. Arvo Pekonen 36. 1939. < Väinö Heinonen, Suomen Nuoriso-opiston arkistoon v. 1928.
Tervon Utrianlahden Kekkolan pellolla oli ollut Kekkosella n. 100 v. sitten uhrialttari, jossa hän oli tehnyt taikojaan ja oli hänen kuolemansa jälkeen näkynyt siitä keltainen tuli. Kertojan setä oli juopotellut tietäjän kanssa ja pyytänyt sitä tietäjä Kekkosta noitumaan ne henkilöt, jotka olivat särkeneet hänen loukkunsa ja rihmasensa. Tietäjä oli tehnyt taikojaan ja laittanut viemään taikakompeet Äyskoskeen, ne oli pitänyt sitoa johonkin puuhun kiinni sinne virtaan, että ne saa määrätyn ajan kuluttua hakea pois, mutta ne olikin tullut niin huonosti kiinni, että vesi olikin ne viennä. Siitä oli ollut seurauksena, että tietäjä Kekkonen oli lopun ikänsä kukertanut kuin teeri. Kaatanut luuankin lattialle ja sen päällä kukertanut.
Tervo. Sepponen, A. KRK 120:18. < E. Hujanen, seppä, s.1879.
Tietäjä Hietainen
Noin kuusikymmentä vuotta sitten otti paholainen mukaansa kaksi lasta. Lapset olivat leikkimässä metsän reunassa kotinsa likellä ja siitä ne hävisivät. Toinen lapsista oli seitsenvuotias, toinen viiden vuoden ikäinen. Arvattiin heti, paha itse ne oli mukaansa ottanut. Etsittiin yksi päivä, vaan ei löytynyt. Sinä aikana eli pohjois-Pielavedellä mies, jota kutsuttiin tietäjä Hietaiseksi. Oli sunnuntaipäivä, kun Hietainen läksi päästämään lapsia pahan matkasta.
Pielaveden kirkko oli sinä aikana n.s. Kirkkosaaressa, joka saari on Pielaveden keskellä. Nykyiseltä kirkolta noin viiden kilometrin matka. – Oli jumalanpalvelus juuri käynnissä kirkossa ja kellosoittaja lepäili siinä tapulin kaidepuuta vasten. Hietainen nousi tapuliin ja soitti kumpaakin kelloa noin kymmenen minuutin ajan ilman että kellonsoittaja tai kirkkoväki olisi sitä kuullut. Kun kellonsoittaja kääntyi kellolle päin, näki hän kellojen nousevan ja laskevan, vaan ääntä ei kuulunut. Ja ennen kuin kellonsoittaja ehti soittopaikalle, oli tietäjä lasten kutsusoiton saanut pidetyksi. Sen jälkeen meni Hietainen kirkkoon ilman että kukaan olisi nähnyt. Keräsi tomua ikkunoilta ja ehtoollisaidan ympäriltä. Sitten hän meni rantaan ja souti keskelle selkää, pani kuolleen tukan päähänsä ja hyppäsi veteen. Airoissa ollut mies, nimeltä Tautta, tietäjä sekin, oli kertonut, että vesi torvena kohosi eissä pois. Vei ne kirkon tomut sekä muitakin taika-aineita sinne pohjaan. Noin neljännes tunnin kuluttua nousi Hietainen vedestä aivan kuivana ja kun päästiin takaisin rannalle, sanoi Hietainen kadonneiden lasten vanhemmille, että ”kyllä ne nyt löytyy, vaan toinen on jo kuollut.” Samana sunnuntaina löytyikin toinen lapsista noin kuuden kilometrin päästä kotoaan suolta, kuusen juurelta kuolleena. Myöhemmin iltasella löytyi kaukaa selän toiselta puolelta noin kahdenkymmenen kilometrin päästä kotoaan. Oli se seitsenvuotias poika.
Istui venheessä rannalla, kun eräs kalamies meni venheelleen. Kalamies toimitti heti sanan lasten vanhemmille, jotka vielä samana iltana kävivät karkulaisen hakemassa kotia. – Kun pojalta kysyttiin, että millä tavalla oli kulkenut niin pitkän matkan, kertoi poika olleensa milloin lehmän, milloin musta koiran selässä ajaen. Muuta ruokaa ei paholainen ollut pojalle antanut kuin minkä saivat sillä tavalla, kun talojen tarkoissa, joiden sivu kulettiin – lypsivät lehmiä, niin he sen kulettajan kanssa pistelivät tikuilla lehmiä jalkoihin. Jos lehmä potki, niin että kaatoi maitokiulun, saivat he syödä sen maidon, joka kaatui maahan. Ehtona oli, että jos lypsijä kirosi. Mutta jos se siunasi esim. että herra siunatkoon tuota lehmää, kun kaatoi maitonsa, niin eivät saaneet sitä syödä.
Tervo. Tiitinen, M. 66. 1934. < Eeva Nuutinen, 65 v. Tervo.
Kirkon kummitus.
Pohjanmuan puolessa, ennen huostovat, niin ol' kirkossa kummitellu, sanovat että se on sen pitäjän pappi ollunna semmonen häjy eläjä, että sill' on ollu yksinäesijä lapsia ka kaeken puolin hyvin häjy eläjä, niin sen taatta oes pitännä sittä kummitella siinä kirkossa. Niin kun se ol' aena yöllä kelloja soettanna oekein ja monasti kirkon lasista tulet kiiltännä aena. Niin ne ol' sittä vakanna, männeet sinne kirkkoon silloin kun sieltä ol' se kellon soetto ollunna kuuluvinnaa, vua eihän mittää ollunna näkynnä.
Tervo. Tiitinen, M. 158. 1934. < Juho Tissari, 86 v.
Mestaustaru.
Ennen vanahaan, huastovat yhennii tarumestuusta sillon sattunna mukamas, kun ne Suomessae käöttivät mestuuta semmosille, kun murhamiehille rangastuksena. – Niin yhessä talossa ollunna sittä piika, köyhä piika, ja sen oes pitännä sittä synnyttää laps' ja tappoo, yksinäenen laps' ja se ol' sittä sen talon sillan alta löytynnä se lapsen ruato ja vira-omaiset sittä vanginna sen piijjan. No sittä oikeuves niin se tyttö tuomittiin mestattavaksi. Niin tyttö ol' vakkuuttanna syyttömyyttään eikä ollu tunnustanna tappaneesa. Sen oessii tiijon mukkaan pitännä olla sen talon tyttären avioton laps' ja sen tappama, vuan ne tek' vuan sen piijjan syyks'. Niin sittä, kun veivät mestatattavaks', niin se tyttö, se piika vielä rukkoel' pyövelijä, että ”armahtoo, että hän on syytön” ja sano kansanjoukolle, joka ol' tullu kahtomaan sitä mestuuta, että ”minun veren pittää kuoltuvannii todistoo syyttömyyvestän, että hän on syytön.” Eivät armahtanna sittäkää. Sittä ol' niihin kahtojiin joukossa sen talon tytär, jonka piikoo ne mestas ja jonka tekemä ja tappama sen vessii pitännä olla se laps', niin ku' sen tytön piä putos mestuupölökyltä, niin se piä lähtöö pyörimään sitä väk'joukkoo kohti ja tarttuu se irtonaenen piä hampaen kiinni sen talon tyttären hammeen helemaan.
Tervo. Tiitinen, M. 171. 1934. < Eeva Nuutinen, 65 v. Tervo.
Lapin tietäjä . – Taru.
Kerran ol' ollunna jokkii vaeva ukossa, eiköhän se lie pahan särettävä ollu se ukko ja se ei ollu paranna millään. Se ol' sittä kuullunna, että Lapin mualla on semmonen tietäjä, joka voep parantoo. Ja se ol' se ukko lähtennä sinne Lappiin. Se män' sittä ensimäeseen kottaan. Siellä ol' akka kotona, niin se ei sanonna ossaavasa parantoo semmosia vaevoja se neovo sittä toeselle kualle. No se tuas männöö se ukko ja löytää sen neuvotun kuan. Siinä kuassa ol' ukko lapsineen kotona ja se käsköö vielä männä etteen päen kolomannelle kualle, että siellä on se piä tietäjä ja taottiin parantaja. Sannoo itelleen puuttuvan paria ”sannoo”, jotka sen taovvin parantamiseks' pitäs tietee. No se männöö sittä kolomannelle kualle ja siellä sitten on se Lapin muan kaikkiin velehoin veleho, jonka vertasta ei ou, taotiin parantaijjoo eikä tietäjöö. Se assuu semmosen tunturin juurella se tietäjä-ukko eukkosa ja kolomen poekasa kanssa ja ne poejjattii on jokaenen jo hyviä ”temppuin tekijöitä”.
No se ukko esittää vaevansa ja se parantoo luppoo ja parantaa kanssa. Mut se parannus aeka on niin pitkä, että on joulun uattopäivä, ennen kun se ukko on terveenä. Sittä se maksaa sen parannuspalakan ja hoekaeloo se ukko, että ”kun huomenna on joulu ja hän ei piäse jouluks' kottiin kun on niin hirveen pitkä taeval. Se tietäjäukko sannoo, että ”jos annat perimäessä paressa olovan lehmän minulle palakkijoks', niin minä hommoon semmosen kyijjin, että uamulla out kotonas. Vuan se ukko ei usko, mut' kuitennii sannoo ”että varmasti suat perimäesen parren punasen lehmän, jos vuan hän piäsöö jouluks' kottiin.” Se tietäjä ukko sittä männöö vanahimman poekasa luo ja kysyy: ”Minkälaesella noppeovella sinä veisit tämän ukon kottiisa?” Poeka vastas: ”Niinku lintu lentää.” ”Ei riitä”, sanoi tietäjä kääntyen keskimäesen poekasa puoleen, kysyy tältä: ”Entäs sinä, mitenkä noppeesti veisit?” -”Niinkun pyssyn luot.” – ”Ei riitä”. Vielä nuorimmalta poejjaltaan kysyy tietäjä ja tämä vastaa: ”Niin kun ihmisen ajatus, että kun vuan aatteloo, niin sillon on jo siellä.” Se vastaus tyyvytti tietäjee ja nuorin poeka sae lähtee sittä sitä ukkoo kyitiin. No ne sittä männöö hirmusta kyytiä ilimassa, niin sattuu se ukon hattu hipasemmaan ohi kulettavan kirkon tornia, niin se ärjäsöö sille kyit miehelleen: ”Hattu jäe”: Kyit' mies vastoo, että aeka hattuva hakkee, hattu viijjenkymmenen virstan piässä!” Ja samassa ne on jo kotona.
Uamulla ukko löytää ihtesä penkillä makkoomasta ja kun männöö navettaasa, onnii peräpilttuussa ollut punanen lehmä hävinnyt.
Tervo. Tiitinen, M. 223. 1935. < Anna Sohvia Jääskeläinen, Tervo, 76 v.
Kiho-Vauhkosesta.
Liekkö tuota ollunna olemassakaan, sitä Kiho-Vauhkosta, toiset sanoivat niinkin, toiset taas, että on se ollunna ennen semmonen ennustelija, joka on ennustellunna kirkkojen paikkoja, hautuumaita, sotia ja maailman loppua. Kertoivat liikkuneen hän ennen nykyisessä Karttulan pitäjäässä, joka silloisena aikana on kuulunut Pielaveden pitäjääseen. Sanoivat vanhat, että kun Kiho on kulkenut sillä kohtaa Karttulan pitäjässä olevaa Pörön mäkeä, jossa sittemmin kirkko oli, ja josta se palon kautta hävisi, niin se seutu, jossa sittemmin kirkko sijaitsi, oli ollut kantoisena kaskettuna ahona. Niin Kiho oli kulkiessaan näyn nähnyt ja sanonut: ”Tälläkin kohtaa ”kannon nenässä” vielä kerran tulevana aikana ”sepel”kaola koera haokkuu.” Samoiten sanotaan hänen ennustaneen kirkon paikkaa Pielaveden Kuivaniemen kylässä sijaitsevalle Tölövään kankaalle sanoen ”että siinäkin kankaalla ”sepel”kaola koera haokkuu ja iso kello raikuu.” (Mutta ei ainakaan tähän päivään mennessä ole kuulunut ”haokkumista”) Samoiten äsken mainitusta kankaasta, pari kolme kilometriä pohjoisempana olevalle Lapin kankaalle on Kiho kirkon tai semmoisen rukoushuoneen ennustanut. Tuo ”ennustus” sikäli pittää paikkansa, että sanotulla kankaalla sijaitsee Pielaveden Kuivaniemen kansakoulu.
Sodista Kihokkuuluu paljon ennustelleen. Sanonut miesten niissä sodissa kuolevan niin tarkoin, että sopivat ”yhelle soena× pölökylle istumaan, ja toiselle vertaukselle, niin tarkoin sodissa miehet kuolevat, että nainen miehen jälen löyvettyyään suutelee sitä. Nämä kauheat ja veriset sodat Kiho on sanonut syttyvän ”ijän ja lännen” välillä. Mitään erityisiä valtakuntia kai se ei tarkoita. Nämä sodat olisivat sitten viimeiset, sillä pian niiden päätyttyä ”pitkäisen tuli leimahtaa idästä länteen ja maailman loppu tulee.”
×Seona-pölkky – Kasken vierrossa käytetty keväällä kuivamaan kolottuja n. 2,25 m. pituisia näre- tai honkapölkkyjä, joita sanottiin ”seoneiksi”. Niitä asetettiin päittäin monesta kohden vähäpuisen kasken yli, joita vanguilla vedettiin aluksen palettua. Palaneen seonan jätettä sanottiin kaokeloks.
Tervo. Tiitinen, M. 224. 1935. < Anna Sohvia Jääskeläinen, Tervo, 76 v.
Maaningan kirkon kellot . – Tarina iso vihan ajoita.
(Kertojan sanojen mukaan tarina on ison vihan aikainen, mutta tuskinpa ison vihan aikaan Maaninka pitäjästä kirkkoineen lie ollut, muist. panija.)
Kun immeiset paetessaan sotija ovat tärkeimmät kalleoksesa kätkeneet uarteihin, kirkkojen kellot järviin, niin samoin Maaningan kirkon kellot oli pitänyt kuulema upotettaman järveen merkitylle paikalle. Kun kuitenkaan sotaa pakenevista ei moni palannut kotiseudulleen takasin, ja ne harvat, jotka palasivat, eivät paikkaa muistaneet, jäivät sanotut kirkon kellot järveen. Sittä möyhemmin raohan palattua ja sukupolven noustua hävinneen tilalle, olisi jollakulla pitänyt ”tyhjän” unissa neuvoo se kelloin olopaikka, että missee kohti ne on siellä järvessä ja kuinka ne ylös suohaan. Sen m.m. neuvoi ”huppias”, että kun kelloa nostetaan ja harataan, niin ei kukaan sua sanaakaan virkkaa, ennenkun se on saatettu maalle. Se on taenna olla kesäinen aika, kun ne on sitä haraamaan ruvenneet miärätyltä seovulta. Siinä on ollu paljo väkkee venneihin kanssa siinä nostopuuhassa, ja se on viimein tarttunna haraan. Ne on sitä ruvenneet hilloomaan sittä venneeseen ja ihan olleet vespintaan suamasillaan, niin joku niistä nostomiehistä hyvillään sanonna, että ”Kohta Maaningan iso kello miukaa entisellä paekallaan.” Sillon se ol' paenunna takasin järven pohjaan, eikä sen koommin kuulu löytyneen.
Tervo. Tiitinen, M. 225. 1935. < Anna Sohvia Jääskeläinen, Tervo, 76 v.
Käärme ja pappi . – Satu
Muutaman seurakunnan kirkko oli lahen rannalla. Lahen toisella puolella oli pappila, jossa pappi asui. Lahen pohjassa oli kuulun velehon, kiärmeihin nostajan mökki. Tämä velho oli riitaantunut p.o. papin kanssa ja hautoi kostoa. Eräänä sunnuntaiaamuna läksi pappi kirkkoon: jumalan palaveluksen pitoon. Koska rannassa seutulaiset juuri puuhasivat venheellä kirkolle lähtöä, pyrki pappi samaan venneeseen, että ei tarvii yksinään omalla veneellään soutaa. Ja tietysti pappi otettiin venheeseen.
Velho-ukko lahen pohja mökkinsä akkunasta sattui katsomaan, kun kirkko miehet (väki) sielun paimenensa kanssa lahdella sousi kohden kirkkorantaa.
Velho manasi käärmeen ja laitto sen uimaan kohden papin venhettä. No, kirkollemänijät, kun näkivät kiärmeen tulovan heijjän venettään kohti uimalla, niin ne kaohistu ja hätäilivät, mut' se pappi sano tyynesti, että ” ei tässä venneessä ou kettää, jonka piälle se tulis.” Kiärme tulloo ihan siihen venneen vierelle, niin pappi käsköö (kun jokkaenen nosti aerosa koholle) yhen soutajan laskemaan aironsa veteen. Tämä teki niin, ja kiärme nous aeron vartta myöte päin venettä. No, kun se piäs venneen reonalle, otti pappi kiärmettä niskasta ja sylykäs sen silimille ja sano: ”Mää kottiis!” Kiärme laskeosi takasin järveen ja lähti uimaan lahen pohjoo kohti ja venekunta män' kirkolle. Kohta kuuli, että se lahen pohjan mökissä asuva tietäjä tai velho ukko on äkkiä kuollut. – – – Tottakait se käärme lie hänet tappanut.
Tervo. Tiitinen, M. 281. 1935. < Simo Nuutinen, 78 v. Tervo.
Aarre-taru.
Kerran talon isäntä tehnä uarteen kuan muurin kivveökseen, takapuolelle. Ol' panna raata loutan, joka ol' rahoja täönnä, sinne kivveökseen ja peittännä sen kivillä ja mullalla. Ol' tehnä sen panttaoksen, että ”ei sua nousta ennen kun oma koura kuapii.” Loes akka ol' kuunnellunna seinän takana ja kuullu sen panttaoksen. No se ol' se ukko lähtennä siitä poes, mut' ollii kuatunna kuan kynnykselle ja kuollunna. No se loes akka vetännä ukon takasi ja se kouralla kuapinna sen uarteen piältä ne kivet poes ja suanna sen uarteen.
Tervo. Tiitinen, M. 310. 1935. < Aab. Jäntti, 69 v. Tervo.
Kerran mökin mies tahkonna kirvestään ja siinä ollu niin paljo tahkoomista, niin se mies suuttunna ja viskanna sen kirveen käestään ja sanonna: ” Tahkotkoon piru mokoman”, ja lähtennä poes. No siinä seovulla ol' sattunnae olemaan piruja ja ne kuul' sen miehen sanat. – Ja ens yönä kun ol' alakanna piruja valloo (=tulla) siihen kyllää ja niillä ol' ollu käsissä harsti ja tahkon puolekkeita ja mitä milläe. No se mies sittä yheltä kysynnä, että mittee työ meinootta niihin hijjeihinno kanssa”, niin yks vastas että ”minä kanssa kirvestä hijosin.”
Ja ne ol' sinä yönä sen kirveen hijonneet, ettei ollu jiännä kun silimä jälelle siitä kirveestä.
Tervo. Tiitinen, M. 557. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Enne.
Kerran olin marjassa muutamana kesä päevänä, Mansikoita poemin semmoselta lepikon ympäröemältä aholta, niin ruppee yht´äkkiä kuulumaan semmonen, kun lasten häläkkä siitä lepikosta. No minä kuuntelin, ja se aena lommaan kuulu toesesta ja toesesta paekasta. Sittä sen ahon alapuolella uikkaa kuin koerra. No minä en osanna välittee mittää, minä aattelin, että jos ne on talon lapset lähtennä koerran kanssa minun jäläkeen. No sittä kun minä mänin pihhaan, niin minä kysyin, että lähtikö sinne, tae kävikö siellä kukkaa lapsista? Niin sanovat, että lapset ei ou liikahtannaa, ja koerra on ollu tuvassa koko aejjan. Sittä huomenna tul' tieto, että sillä hetkellä justiisa, kun ne iänet kuulu, ol' murha tapahtunna monjaehin kilometriin piässä kylässä.
Tervo. Tiitinen, M. 316. 1935. < Eeva Nuutinen o.s. Tissari, 65 v.
Ohemäen kummitus.
Siinä talossa se ol' ennen vanahaan kummitellu. Sanovat tyttären tappaneen lapsesa ja polttaneen saonan uunissa. Muutamanniin kerran kun joku vieras ollu kylypemässä siellä saonassa, niin se ol' siellä laoteihin alla itkennä ja voevetellu hyvin surkeella iänellä. Se ei ollu se kylypijä hyvin pelännä, se ol' paeskanna kylymee vettä ämpärillisen sinne laoteihin alle, mut' siitä kun se ol' paholainen suuttunna, niin lähtö ol' valenna kylypijälle. Se ol' porrookin liehtonna, että se ol' ihan täönnä se saona ollu, että ei huokasun varroo, ja oven kun se ol' revvaottanna, että saranat ja kintät piht' puolisista kimmonna.
Sittä kun toeset asukkaat muuttunna, niin ol' se kylypee antanna raohassa, mut' kun vuan yö ol' tullu, niin sillon se ol' kiertännä kartanoo ja itkennä ja viimein piätynnä aena emännän ja isännän makkuukammarin lasin alle itkemään, että ei ollu muata tahtonna suaha. Se ol' siinä kammarissa se lapsensa tappanut tyttö muanna, niin se sillä sen lasin alle kuluki itkemään. Sittä sen veres asukkaan emäntä, niin se ol' pelännä ja se oes lähtennä jo poekkeen kun se aena makkuuaekana itkemään kulukenna. Ja lapset eivät ollu uskaltanna pihalla liikkuva, kun ”se” ol' pakkootunna lapsiin parveen. Mut' se isäntä ol' vuan sanonna, että ei lähetä, että jospa se lähtis niihin entisten asukkaehin jäläkeen. Ja niin ol' tehnä. Isäntä sanonna muutamana yönä kuulleesa loetolta kartanosta sen itkun, se kun poes mänössä jo ollu, ja huomeniltana ei ollu kuullunna ennee ollenkaa, eikä sen koommin ollu kuulunna ei ”heilunna”.
Tervo. Tiitinen, M. 226. 1935. < Anna Sohvi Jääskeläinen, 76 v. Tervo.
Aarre-taru.
Kerran talon emäntä tehnä uarretta metässä olovaan lähteeseen. Tehnä sen panttaoksen, että ei sua uarre ennen nousta ennen kuin viis piätä (tarkottanna immeisen piätä) lähteen reonalla katkastaan.
Joku syrjäenen ollunnae puskassa kahtomassa ja kuullu sen emännän panttaos miäräöksen, niin se hokenna, että ”viis pässi piätä, viis pässin piätä.”
No se emäntä luullu, että se on joku haltia henki, joka paremman panttaoksen tahtoo hänelle neovoo ja emäntä ol' viimein myöntännä että, ”olokoon sittä panttaos, että viis pässin piätä pittää lähteen reomalla katkasta, ennen kun se nousoo.”
Sittäpä kun se emäntä lähtennä poes, niin se mies kulettannaa viis pässiä sille lähteelle ja kaskas niiltä kaola, niin samassa rymisten nous lähteen pohjasta emännän uarre, iso vaskikattila täönnä kultarahoja.
Tervo. Tiitinen, M. 558. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Aarre.
Paikka kuulus olovan Tervo pitäjäässä Ahvenisen järven muutamassa suaressa. Sota aekona pakolaiset siinä majjaelleet ja kätkeneet.
Sen suomiseksi kuuluu olovan semmonen panttaos, että pitäs yks´öestä jiätä yks´öesellä varsalla yks´öesen ajajan ajjoo siihen suareen, niin sittä saes uarteen.
Tervo. Tiitinen, M. 559. 1935. < Rieti Tolonen, 55v. Tervo.
Aarre-taru.
Kerran muutaman järven rannalla asunna ukko, sotakarkur´ -vaemonsa kanssa. Siinä järvessä sittä ollu suar´, jossa kerrottu olovan suuren uarteen ison vihan ajoilta. Sen uarteen kerrottu olovan siinä suaren kupeella järven pohjassa ja sen suamiseks´ ollu semmonen panttaos, että piti vuoden ja yhden yön vanaha poeka lapsi tappoo siinä saaren rannalla niin nousis se rahauarre.
No se rannalla asuva ukko kovin halunna sitä uarretta ja vesissä silimin aena iltasella kahtonna, kun tulet ol´ näkynnä suaresta, kun piru kirkastanna uarretta.
Sittä synnytti sen ukon akka poeka lapsen, ja se ukko ol´ niin uarteen hummoomana, että se piätti, että kun se poeka tulloo vuen vanahaks´, niin hän sen oman poekasa tappaa sen uarteen pantiks´.
No, sittä tul´ se poeka vuen ja yön vanahaks´ ja se ukko narras eokkosa lähtemään järvelle toveriks' muka kalan pyyvvyksiä kahtomaan, ja tietysti laps´ pit´ ottoo matkaan.
No ne lähti, ja se ukko ohjassii sen venneen siihen uarre suaren rantaan, ja kun likelle olivat piäsemässä, niin alako hirvee ryminä kuuluva, kun se uarre alako sieltä järven pojasta nousta. Se akka arvas mikä tässä on tekkeillä, ja se häässää huus', että ”en anna lastan, en anna lastan.” Sillen alako se uarre paenua takasi järveen pohjaan että yks´jyminä vuan käv' ja niin jäe se uarre suamata.
Tervo. Tiitinen, M. 560. 1935. < Rieti Tolonen, 55v. Tervo.
Taru.
Kerran sattunna seoroova tappaos. Errään talon isäntä, joka elläessään ol´ kova juoppo ol´ kuollu ja ruumis sittä viety riiheen ahin laovvalle uottamaan haotais päevee.
Sittä muutamana pyhä iltana sen seotukunnan miehet männeet sinne riiheen kortin pelluuseen ja viinan juontiin, kun muutakaa eivät sopivampoo paekkoo löytäneet. No ne pelas korttia ja ryyppäsivät pullostaan ja sittä yks´ ehotti, että annetaan isännällekkii, sille rualle viinoo, ja joku käv´ kuatamassa sen suuhun. No se irvisti se ruato, niin se kuata ja sano, että ”eipä tehnä pahhoo, kun niin virnisti turpoosa.” No ne tuas jatkaa pelluutaan ja ryyppeevät välillä ja tuas käöp´ joku kuatamassa isännän kulukkoon viinaa, ja tuas pelloovat. Sittä kolomannen kerran kun käövät kuatamassa sitä viinoo sen ruan kulukkuun, niin sepä ollii kepsahtanna istuilleen siinä ahin laovvalla.
Sillon ol´ korttimiehille tullu äkki lähtö, ei ne ollu joutanna jälelleen kahtomaan.
Tervo. Tiitinen, M. 561. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Taru.
Kerran muutamaan talloon tullu piruja oekein paljo. Ne ol´ pitännä jos minkälaesta jyskettä ja ilivettä, heitelleet rahia ja laolaneet oekein hävittömiä laoluja. Se ol´se talon väk´ koettanna suaha poes lähtemään, haettaneet papinnii mannoomaan, vuan ne ol´ vuan jyskännä. Viimein kun se olo käönnä raohattomaks´, niin jättäneet ne asukkaat sen talonsa kokonaan aotijoks´, niihin pirruin hotteille ja männeet poes.
Samalla kylällä ollu sittä suuter´ mies ja se ollu asunnon puutteessa. Ja kun muut eivät uskaltanna siihen talloon asumaan männä, niin se suuter sano viimen, että no hän uskaltaa, ja män´ kanssa. No ne pirut koetti oekein räeskee, että tokko suutar pelekee, vuan se ei välittännä mittää, se vuan tek´ töetään.
Muutamana päevänä se suutar keitti pikiä liellä. Piru tulloo ja raottaa ovvee ja sannoo: ”Oletks´ nähnä tälläist´ nokkaa?” Suuter ei välittännä mittää. Uuvestaan tulloo ja kyssyy samalla laella. Suuter vuan keitti pikkee. Sittä ol´ se piki siinä kaohassa justiisa tulissa vellinä, kun kolomannen kerran piru siitä oven raosta kurkistaa ja sannoo, että ” oletkos nähnä tälläist´ nokkaa, ” niin se suutar viskoo sen tulisen pi´in sen pirun silimille ja sannoo: ”Oletkos saanut tuommoist´ rokkaa.”
Sillen ol´ pirut kaekonna talosta ijäks´ päeväks´ ja se talo jäe sille suutarille.
Vuen piästä ol´ joku niitä piruja kulukenna sillä seovvulla ja muutamalta vastaan tulijalta tievustanna, että vieläköhän lie siinä talossa se suutar.
Tervo. Tiitinen, M. 561. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Taru.
Kerran piru tullu talloon ja ruvenna sen talon miehen kansa tekemään kontrahtia, että hän kuoleman jäläkeen suap´ sen miehen omakseen. No kun se hyvät ehot luati ja lupas elin aekanaan miehen saamaan kaekkee hyvvee niin se mies sano, että ”mikäpähän siinä,” ja luppaotu sille, mut´ mietti samalla että mitenkä hän saes pirun purkamaan kontrahtisa.
No se mies kaevo vintillä reijän seinään ja kun piru tul´ kerran käömään sen miehen luona, niin se mies narras sen pirun pistämään kätensä siihen vintilän reikään. Ja kun piru pisti, niin se mies löe puunaolan siihen vintilän kolloon ja sillon ne pirun sormet jäe kii siihen.
No se piru alakaa rukkoella, että piästee hänet poes siitä, niin mies sannoo, ettei hän piästä, ellet vappaota minua siitä kontrahista ja ei muuta kun pirun pit´ tuskissaan luvata, ettei hän vie jos vappaottaa. Ja mies otti naolan poes, ja piru ei muuta käskyvä outtanna, kun se lähti asuntoosa, joka oli semmosessa kalliossa – pirun kallijo.
No sittäpä kerran lähti se mies eokkosa kanssa kävelylle ja erhtyi mänemään sille pirun kallijolle. Piru yhytti ne, ja se sano, että ”nyt hän viep´, kun kerran minun valtakuntaan tulit.”
No se mies sano, että ”vie vuan, mut´ antanethan minun tok´ vaemolleni hyvästit jättee, ja piru lupas. No ukko kun heitti, niin luuli se piru, että se mies tuas vintilän reikee hänelle laettaa ja se säekähti ja läks´ pakkoon ja männessään sano, että siihenpä reikään ei panna minun sormiani.
Tervo. Tiitinen, M. 563. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Kerran ollu pyhä päevänä ”kirkkaejjalla” (on ehkä kirkko aekana, puolen päivän aikaan muist.p.) saonassa miehijä kortin pelluussa, niin sittä kun ruvenneet poes lähtemään, eivät yrittännäe suaha saonan ovvee aok´. Ne koetti monissa miehin irtaottoo ja sittä vasta aokes kun köntät luiskahti piht´puolisesta irti, niin että ovi lensi kokonaan poes. Ne päättel´, että se on saonan haltija ”pökittänä”, kun ulukopuolella ei ollu mittää pänkkä puuta ollu, - kostoks´ kun kirkkaejjalla korttia pelasivat.
Tervo. Tiitinen, M. 563. 1935. < Rieti Tolonen, 55 v. Tervo.
Kuinka Kuopio sai nimesä.
Miehellä ollut halme nykyisen Kuopion paikalla. Mies oli halmetta kuokkimassa, ja kun palasi, tuli mies vastaan, joka kysyy: ”Mistä tulet?” – Muata kuopimasta . Siitä sanasta on johdettu nimi Kuopio.
Tervo. Tiitinen, M. 950. 1935. < Reetrik Tolonen, 56 v. Tervo.
Kerran on erään kirkon kellotapulin luukut aukoilleet itsekseen.
Tervo. Tiitinen, M. 951. 1935. < Reetrik Tolonen, 56 v. Tervo.
Näky.
Mies kulkenut tietä, niin tullut kuin eräs hänen elossa oleva tuttavansa vastaan, jota mies ei ollut nähnyt moneen vuoteen. Mies hämmästyi ja yritti jotakin sanoa vastaantulevalle, mutta silloin se hävisi. Se olikin vain sen tuttavansa haamu. Moniaiden päivien kuluttua mies sai tietää, että se tuttavansa, jonka haamun hän näki, oli kuollut juuri sanottuna päivänä ja sillä hetkellä, jolloin haamu tuli vastaan.
Tervo. Tiitinen, M. 1034. 1935. < Rieti Tolonen, 56 v. Tervo. Kuullut kerrottavan.
Pirut hiovat kirveen – olemattomiin.
Mies hionut kirvestänsä. Piru hokenna: ”Minäkin hivon, minäkin hivon.” – Mies viskanna kirveen ja sanonna: ”Hio, piru” Kohta oli kulkenut pieniä, punapartaisia miehijä tahkon kappale kainalossa. Mies kysynnä: ”Minnekäs piruja viijjään?” Ne hokeneet: ”Minäkin hivon – minäkin hivon.” Aamulla mies menny hakemaan kirvestään – ollut jäljellä silmä ja varsi.
Tervo. Tiitinen, M. 1066. 1935. < Eeva Jäppinen, 82 v. Tervo. Kuullut kerrottavan.
Nainen tulee hulluksi, kun ei käynyt kirkossa.
Ollunna nainen – hän ei käynnä kirkossa, niin tuli hulluksi, parannettu seuraavalla tavalla: pääsiäisen vastaisena yönä oli pitänyt kiertää kirkko kolme kertaa ja kulkea kolmasti kirkon ovista niin kiireesti, ettei ovet kerinneet lyödä vastakkain. Sitten nainen pantu arkkuun ja arkku laskettu hautaan. (Kertoja ei tiedä, pitikö – ja otettiinko nainen pois arkusta, vai oliko hän arkussa ja arkkua kannettiin kirkon ympäri.) Sittä otettu pois, ja kierretty kerran kirkon ympäri, sillä taialla oli nainen parantunut. – – – Mutta jos ei sillä taialla vielä paraneisi, täytyi tämä – edellä selostettu – temppu uusia seitsemän kertaa. Seitsemännellä kerralla päinvastoin, ensin hautaan ja sitte pois nostaa ja kiertää kirkko kolmasti ja ovista kulkea kolme kertaa.
Tervo. Tiitinen, M. 1070. 1935. < Eeva Jäntti, 68 v. Tervo. Ei muista, keneltä kuullut.
Kummitosjuttu.
Eräässä talossa kummitellut, kun emäntä juonna ja pelanna korttia juhlapäivinä ruukkilaisten kanssa. Aina yöllä ruvenna kuulumaan lasien kilinä, ja korttien läiske niin kovasti, ettei kukaan ollu saanu maata. Kummitellu oli herennä vasta sittä, kun pappi oli käynyt siunaamassa talon.