  |
||
Kummitos.
Talossa kummitellu, kun kirkon mullat oli olleet oven piht´pielisen välissä. Olivat käyneet ×Kiuruveden tietäissä. Tietäjä neuvonut: ”Oven vasemmanpuoleisen piht´pielisen välissä on pieni paperikäärö, - sitä ei saa ottaa paljain käsin pois – on viskattava järveen.” Talon piika oli rohkea – otti paljain käsin ja viskasi uuniin ja sanoi: ”Viis tajjoista, taijat ei mittää – taijja!” Heti kun mullat syttyneet tuleen, oli piika tullut hulluksi.
×Kiuruveden tietäjä =”on se k.o. tapauksessa – ollut paljon mainittu Haapakummun Anna-Mari. – Muist.panija.
Tervo. Tiitinen, M. 1071. 1935. < Hanna Karhunen, 65 v.
Kummitos.
Talon saunassa kummitellu pieni tyttö. – Kerran isäntä ollut kylpemässä, uunissa ollut vielä hiillosta. Hiilloksesta lähtennä tyttö juoksemaan, tullut isännän luo lauteille ja sanonna: ”Vaari, laske minut lepoon!” – Isäntä oli kuhtunut papin ja kertonut tälle tapauksen. Pappi lähtennä saunaan isännän ja muutamien muiden miesten kanssa. – Uunista löytynyt lapsen luut. Tutkittaissa oli tullut ilmi, että talon tytär oli lapsensa sinne tappanut.
Tervo. Tiitinen, M. 1073. 1935. < Aapeli Jäntti, 70 v. Tervo.
Lapset pyhänä marjassa.
Lapsia oli pyhänä ollu marjassa, - vähä aekoo poimineet, niin tullut pieni poika heidän luokseen ja sanonna: ”Mänkee kiireesti pois – voitta pian kuolla kahdella lailla!” – ja hävinnä. Lapset lähteneet juoksemaan. Kun vähän matkaa olivat päässeet, oli ukkonen yht´äkkiä iskenyt puun pirstaleiksi siltä paikalta, jossa poimivat.
Tervo. Tiitinen, M. 1074. 1935. < Aapeli Jäntti, 70 v. Tervo.
Aarteenhaltija nähty kerran. Ollunna valkeet vaatteet päällä, sillä paikalla, missä se on nähty, on tiedetty aarre olevan.
Tervo. Tiitinen, M. 1091. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarre.
Tiedetään olevan aarteen Tervon pitäjään, Tallusjärven eräässä saaressa. Aarteen saisi, jos ”yks´öesellä varsalla ajaisi yks´öestä jiätä myöte” saareen.
Tervo. Tiitinen, M. 1092. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarre-taru.
Ukko haudanna maahan aarretta. Tehnä panttauksen, ”ei saa nousta ennen kun ema koura kuapii.” Joku oli katsomassa ja kuuli. – Kun aarteen panija kuoli, katkaisi vahtimassa ollut kuolleelta käden ja kaapi sillä, ja sai aarteen.
Tervo. Tiitinen, M. 1093. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Sivun alkuun
Aarretaru.
Ukko ollut ongella ja onkeen tarttunna ”jokkii”. Ukko nosti ja näki nousevan kirkon kellon. Ukko mälähti: ”Nyt se Iisalamen isohärkä nousoo.” Sillon kello putosi, eikä sen koomin ole löytynnä. Kellon sisässä olisi ollut aarre. Sillä oli panttaus, että se pitää ääneti nostaa. Ukko ei sitä tiennyt. Kello oli upotettu sotiin aikana.
Tervo. Tiitinen, M. 1094. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarre.
tiedetään olevan Pielaveden eräässä saaressa. Sen saisi, joka toisesta saaresta heittäisi kirveen aarresaareen. Väliä on niin pitkältä, ettei kukaan jaksa heittää.
Tervo. Tiitinen, M. 1095. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarre-pantti.
Erään aarteen panttina on, että aarteelle on uhrattava valakeetukkanen, kastamattoman lapsen pää.
Tervo. Tiitinen, M. 1096. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarre tiedetään olevan Pielaveden Taipaleenkylän Mykkälän talon pellossa, jossakin rauniossa. Aarteen löytämiseksi pitäisi kaikki rauniot väätää pellolta pois.
Tervo. Tiitinen, M. 1097. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Aarteen palo.
Piru kirkastaa juhannusyönä aarteita, ettei ne ruostuisi. Aarre tuli on sinistä.
Tervo. Tiitinen, M. 1098. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Mies kiroaa järven.
× Järvessä ollu paljo lahnoja. Rannalla ollu mökki ja mökin ukko saanna paljo lahnoja. Ukon lapsi juuttui lahnan ruotaan ja kuoli. Ukko vestännä tervaksesta lahnan kuvan ja heittännä sen järveen ja sanonna: ”Niin kauvvan kun se on märkänemätä, ei lahnoja saa järvessä olla:” Satoja vuosia tapauksesta aikaa. Nyt vasta kuulu järvessä olevan moniaita lahnoja, että se kuva on märännyt.
× Kertoja väittää sen järven olevan Tervon pitäjässä olevan Tallusjärven, mutta ei ole varma. Muist.p.
Tervo. Tiitinen, M. 1099. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Mestaustaru.
Viaton mies mestattu. Mies sanonna ennen mestuuta: ”Pittää kivennii verta vuotaa hänen muistokseen.” Kivi, jolle veri vuoti, rupesi jälkeenpäin itkemään verta. Se pantiin kirkon seinään, ja siinäkin veri kihoaa.
Tervo. Tiitinen, M. 1103. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Mestaustaru.
Syytön mies mestattu, ja veri vuotanna kiven rakoon. Siitä raosta ruvenna kasvamaan pihlaja. Katkastu monta kertaa, vaan ei herkii kasvamasta.
Tervo. Tiitinen, M. 1104. 1935. < Eeva Nuutinen, 58 v. Tervo. Kuullut Helli Tissarilta.
Kerran tietäjä-sekainen ukko suuttunut naapurinsa kanssa. Sanonna: ”Vielä sen muistat…”
Alkanna käärmeitä tulla siihen naapuriin, että niitä ollut ihan joka paikka täynnä… Hevonen tullu kipeäksi ja se pitänyt lopettaa. Hevosen sisässä ollut kuollut käärme.
Tervo. Tiitinen, M. 2698. 1936. < Pekka Venäläinen, palstatilall. s. 1876 Tervossa.
”Viärän” piru .
Nykyisen Tervon pitäjän Talluskylässä on ”Viärä”-niminen talo. Pari sataa vuotta sitten talo ollu pahanen asunto-maja. Ollunna isäntä ja emäntä ja heillä kuusi lasta. Olleet köyhiä nälkään nääntymäisillään. Isäntä sanonna: ”Ei pirukaan pelasta tästä kurjuudesta – ” Piru tullu ja sanonna ”että, jos isäntä lupaa itsensä pirulle, niin hän pelastaa – antaa rikkautta.” Tehneet sopimuksen, isäntä luvannut: ”Jos seitsemänkymmenen ikään mennessä en kuole, saat viedä elävänä, mutta siihen asti pitää antaa olla”, - ja piru luvanna rikkautta.
Talo oli rikastunut. Ostanut pian muitakin taloja: (Vitko ja Kurkela-talot ovat Talluskylässä: Kurkela = nykyään Kurk´mäki.) ”Viides poika Vitkolle, kuudes Kurkelaan.
Isäntä eli seitsemänkymmenen vanhaksi. Piru tuli hakemaan. Sillä oli häntä ja yksi silmä ja toinen jalka hevosen, toinen ihmisen. Isäntä näki tulevan ja meni pöydän taakse ja pani kirjoja eteensä. Piru ei saanut.
Sittä tuli uudestaan muutaman vuoden kuluttua – hakemaan. Oli kuin musta koira. Isäntä arvasi ja meni pöydän taakse ja pani kirjoja eteensä, Piru ei uskaltanut ottaa. Lähtiessään sanoi: ”Kohan tulen kolmannen kerran, ei sinun konstis auta, että hän viep´.”
Kului muutama vuosi. Isäntä unohti pirun. Eräänä päivänä se ajoi suurena herrana hevosissa ja helyissä ”Viärän” pihalle. Isäntä luuli joksikin virka-herraksi ja meni pihalle vastaan ottamaan, että hän hevosen riisuu. Herroja oli kaksi. Ne ottivat isännän kahden puolen kiinni ja nostivat hevosen selkään ja lähtivät viemään. Talon muu joukko näkivät menijät viimeisen kerran pellon takana. Hevosen päät keikkuivat puiden latvain tasalla ja kipunat sinkoili kavioista. Sen jälkeen ei isäntää ole nähty. Sittä rupesi ”Viärän” talo köyhtymään.
Tervo. Tiitinen, M. 1163. 1935. < Anni Venäläinen, 62 v. Tervo
Kerran nukuin ruokalepoa Tervon Utrianlahdessa Ruokosuo-nimisen kylän pihalla, erään toisen miehen kanssa. – Un´huppias sanoi: ”Ota tuosta tikapuilta palovanku, ja mää suon reunaan lähteelle ja harvo sitä, niin saat viinapannun täyden rahoja!” Minä havain ja näin, että vanku oli tikapuilla, ja minä otin, vaan toverini paraiksi havahtui ja minä erehdyin sille selittämään, niin saihan sittä harata, eihän sitä löytynyt.
Tervo. Tiitinen, M. 2701. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, nyk. Tervossa.
”Jottai se ”tuo” syntinen ihminen saa aikaan.”
Olin renkinä talossa, ja eräänä lauantai-iltana menin yhdessä toisen rengin kanssa naapuritalon piikojen luokse yö-jalkaan. No. Piika olisi, - mutta minä en välittänyt, vaan läksin poes, ja se varmasti aatteli pahoin. Huomenna puri palvelustaloni koira minua jalkaan aika pahasti. No, Minä kärsin siitä muutamia päiviä, mutta kun se rupesi pahenemaan, läksin ”tietäihin.”
Menin näin iltasilla. Tietäjä ei kysynyt missä haava oli tullut, enkä minä selittänyt, Se laittoi vuoteen, voiteli haavan ja minä nukuin ja kussa rupesin. Aamulla alkaa tietäjä haastaa. ”Sinä et tykännä siitä piijjasta, se se puretti sinua koiralla, mutta kyllä se paranee.” Sittä antoi voidetta ja kysyi. ”Haluatko, että jotain tulloo sille piijjalle?” Minä, että antaa vaan tulla… No, se haava pian parani, eikä ollut monta päivää, kun kuului, että se piika oli ruvennut yht´äkkiä tanssimaan lattialla ja jäyköttynnä ja kaatunna, ja pitänyt viedä Kuopioon, lääkäriin.
Tervo. Tiitinen, M. 2703. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, Os. Tervo.
Aarr e Tervon Utrianlahden Ikälä-talon Ahola pellolla, kivirauniossa, tiedetään olevan viinapannullinen rahaa. Eräs mies sitä vainonnut, kun nähnyt aarrevalkean palavan. – Kaivaneet ojaa. Se mies ruvennut vierryttämään raunioita. Romahtanna ja helissyt. – Mies sanonna: ”Jopas sinä perkele viimeinnii antaunnut käsiin! tulukeepas kahtomaan” No meni muita, mutta vaikka kuinka olisivat vierrytelleet, ei löytynyt, eikä kuulunut. – Sen miehen olisi pitänyt se ilman puhumatta ottaa.
Tervo. Tiitinen, M. 2704. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, Os. Tervo.
Meillä oli hyvä lehmä. Eräs eukko näki sen lypsyn ja se pyysi, että antoo hänelle voita, kun noin hyvästi lehmänne lypsää. Eukkoni ei antanut. Seuraavana aamuna ei lehmä tullut kotia. No, etsimään ja etsittiin kolme vuorokautta. – Minä noiduin, hypin ja lensinkin. – Yöllä tuli unissa se akka, joka voita pyysi, sanomaan, että ”lehmäsi on siellä närepuskassa, älä hänelle kiukkua.” – Minä havain ja läksin paikalla sinne, jonne se unissa neuvoi, ja siellä ison näreen juurella oli lehmä. Seutu oli mustalla muralla, että se oli ne kolme vuorokautta siinä tannertanut.
Tervo. Tiitinen, M. 2705. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, Os. Tervo.
Aarre , Nilakan Angerin saaressa. – Oltiin isän kanssa kerran Nilakalla kalassa, ja yövyttiin viereiseen saareen, jossa maattiin. Minä havain yöllä, niin näin kun Angerin saaressa aarre-valkea hulmusi, ja sittä äkkiä kielekkeet löivät vastakkain, ja silloin se sammui. – Ajoin isän ja sanoin, että kun korreet tulet näkyi. Isä: ”Olisit ajanna minut.” – Minä: ”En, kun tiedän, että jos näkee, niin ei saa sanoa.”
Sillä aarteella kuulu panttina olevan ennen kun sen raha-pannun saisi, että yksi-öisen pojan pitää yksi-öisellä varsalla yksi-öistä jäätä ajaa mantereesta saareen.
Tervo. Tiitinen, M. 2706. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, Os. Tervo.
Minulta varastivat kerran viilan työ-paikalta. No minä älysin, niin kirosin, että ”vielä se p-kele hevosenkin varastaa.” – Aamulla tulee mies minun luokse ja alkaa tuumata, että ”kun hän sen viilasi varasti ja hänen tuli niin paha olla, ettei toimeen tullut missään, vaan piti lähteä tunnustamaan.” Minä sanoin, että ”saat anteeksi tämän kerran, mutta usko, että älä mene minun kamppeitani vasta nykimään.”
Tervo. Tiitinen, M. 2711. 1936. < Simo Nuutinen, loinen, s. 1868 Keiteleellä, Os. Tervo.
Tervon pitäjään nimen synty.
Aikana, jolloin nykyinen Tervon kirkonkylä, Tervon pitäjä, kuului Karttulan yhteydeen, nimitettiin Tervoa, Tervonsalmi-nimellä, salmen mukaan. Itsenäiseksi kunnaksi tultua jäi salmi sana nimestä pois.
Tervonsalmi on saanut nimensä, kun siinä seuduin ennen aikaan uudisasukkaat polttaneet paljon tervaa, jota kuljettaneet – 1 Putikkoon… Niin kerrankin vene lastattu terva-tynnöreillä ja lähdetty soutamaan, mutta sepä (vene) tarttunutkin matalassa salmessa kiinni ja pitänyt purkaa lasti. Mutta salmi siitä sai nimensä. – 1 Kertoja ei tiedä, missä ”putikko” on – tai on ollut.
Tervo. Tiitinen, M. 2731. 1936. < Simo Nuutinen, s. 1868 Keiteleellä, nyk. Tervossa.
Karttulan Hirvijärvessä on saari, joka tarun kertoman mukaan on syntynyt kalan suomuista, suolista y.m. perkeistä, joita vanhan ajan erämiehet ovat syytäneet rannalta veteen, kun sen järven rannalla pitäneet majaansa.
Tervo. Tiitinen, M. 2944. 1936. < Rieti Tolonen, torpp., s. 1880 Tervo.
Hilma Keurulaiselle, Tervosta, kerran hänen kulkiessaan tietä Hyvölän salmen sivuitse, oli ilmestynyt naisihminen ja hävinnyt siihen paikkaan kuin maa olisi niennyt. Kun Hilma oli tullut kotiansa, oli tullut ilmoitus, että hänen sulhasensa on kuollut. – Sattunut v. 1918.
Tervo. Tiitinen, M. 3007. 1937. < Selma Pulkkinen, emäntä, s. 1880 Karttulassa. Os. Tervo.
Talon vanha-emäntä tullu haudasta eräänä lauantai-iltana kotiansa varoittamaan tulipalosta. Oli korjannut tulia, sitten mennyt navettaan antamaan nimikko-lehmälleen ruokaa ja hävinnyt siihen paikkaan.
Seuraavana lauantaina oli ollut suuri tulipalo, että se navettakartano palanut kokonaan.
Tervo. Tiitinen, M. 3008. 1937. < Selma Pulkkinen, emäntä, s. 1880 Karttulassa. Os. Tervo.
Aapeli poika, Tervosta, oli kerran ollut pirun kuljeteltavana. Aapelin toinen vaimo ei ollut tykännyt pojasta, joten innonna: ”Kyllä piru parempia vie, veis tuonnii, kyllä joutas.”
Eukko oli lähtenyt navettaan, piru oli tullut vastaan, ollu toinen jalka hevosen, toinen ihmisen, mutta takaperin. Akka oli ruvennut huutamaan ukkoaan, sillä aikaa poika hävinnä ”teille tietymättömille.”
Ukko mennyt ”tietäjiin”. Tietäjä sanonna: ”Sen on piru ottanna, jos se on järven kohdalla, silloin kun se huomataan, sillon poika kuolee, jos maalla, niin pelastuu. Kun huomattu, niin piru oli ollut Vehkarannan kohdalla ja poika oli pudonnut sinne ja hukkunut.
Tervo. Tiitinen, M. 3009. 1937. < Selma Pulkkinen, emäntä, s. 1880 Karttulassa. Os. Tervo.
Talluskylällä kuljeksi ennenvanhaan sokea ukko, ja oleili jonkin aikaa Riuttalan talossa. Oli yksi Karhunen, jonka poikaa langetti, ja se Karhunen meni sen sokean ukon luo, kun kuuli, että se on tietäjä . No, se ukko neuvonna, että ”mäne sinne, siinä on lähe, ota lähteestä vettä. Sitte mene sinne, siinä on kusiaispesä, ota sitä pesää. Sitte – mene sinne, siinä katajapehko, ota siitä oksia. Keitä niistä peseet. – Sitte – pane veneen perään kivi-riippa ja lähde soutamaan ”siltä” kohdalta Talluksen rantaa, kun kokko on ”sitä” kohti. Souda, niin kolkkaa kivi, joka on 30 sm. vedenpinnan alapuolella. Sen kiven päällä pese poikasi keittämilläsi peseillä!” No, Karhunen oli vähän epäillyt, että mitenkä ukko tietää semmoisia paikkoja neuvoa, kun ei milloinkaan ole näillä seuduin liikkunut. Mutta se yritti ja löytyi lähde, kusiaispesä, kataja ja Talluksen keskeltä sekin salakivi, - jota sitä ennen ei kukaan tiennyt – ihan niin kuin ukko oli neuvonut. Ja se pesi poikansa siinä kivellä ja poika parani, sen koommin ei puistanut.
Tervo. Tiitinen, M. 3064. 1937. < Pekka Mykkänen, palstatilall., s. 1860 Tervossa.
Joka lauantai ja juhla-aatto – piti ketruusta heretä jo puoliselle, kun oli sattunna tapauksia, että rukki pyörinnä yöllä yksinään, ja jauhinkivet pyörineet yksinään kun lauantaina myöhään kehrätty ja jauhettu.
Tervo. Tiitinen, M. 3070. 1937. < Pekka Mykkänen, palstatilall., s. 1860 Tervossa.
Kun 1864–1868 nälkävuosina vanhempani asuneet Tervon Koivulahden Upetossa ja siinä kuollut yksi veljistäni, niin sittä kun arkun tehneet, niin ottaneet niistä arkkupuiden latvuksista syttypärepuita. Kiskoneet päreitä ja kuivaneet ja koettaneet polttaa, niin ei millään ne ollu syttyneet. Olivat kuivaneet uunissakin, mutta ei ne ollut palaneet.
Tervo. Tiitinen, M. 3423. 1937. < Eeva-Sohvi Nuutinen, emäntä, s. 1869 Tervossa.
Aarre .
Tervon Rasvangin Linnansaaren likellä olevaan Rapoluotoon on aikanaan upotettu köysvene, täynnä hopearahoja. Aarteella on kaksi panttia:
¹-Kolmivuotiaan poikalapsen pitäisi yksiöisellä varsalla, yksiöistä jäätä ajaa saaresta luodolle.
²- Viis´naulanen kirves pitäisi heittää saaresta jäätä myöten luodolle – matkaa n. kilometri.
Tervo. Tiitinen, M. 3425. 1937. < Maria Tiitinen, emäntä, s. 1864 Pielavedellä.
(Tervon Utrianlahdessa) Kohisovankangas saanut nimensä, kun kangas suojailmojen edellä kohisee somasti, se kuuluu kilometrien päähän. – Siitä seutulaiset (Pielavedellä ja Tervossa) ennustavat tulevia säitä.
Tervo. Tiitinen, M. 3456. 1937. < Maria Tiitinen, emäntä, s. 1864 Pielavedellä.
”Tervon Talluskylässä on kangas, nimeltään Tervakangas ja kankaalla samanniminen mökki. Kankaalla on ennenvanhaa ”koko Talluskylä” polttanut tervaa.
Tervo. Tiitinen, M. 3469. 1937. < Maria Tiitinen, emäntä, s. 1864 Pielavedellä.
Ennenvanhaa mestauspaikalla heilunna valkea haamu kuin nainen. – Moni katsonna.
Tervo. Tiitinen, M. 4014. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilall., s. 1874 Tervossa.
Pekka Hassisen kertoma kansantietous on Tervossa kuuluta ja nähtyä. Arvelen, että Pekalla kyllä olisi sukutietouttakin, muttei hän kerro. Äidinsä puolen vaarinsa on ollut aikamoinen tietäjä, mutta Pekka sanoo, ettei se hänelle taikoja neuvonut.
Pekan vaari, nim. Ville Kajaan, on syntynyt ja kuollut Tervossa. Pekka kertoo sen olleen niin taitavan jänislankojen asettelijan, että ”aivan mahdotonta se jäniksien saanti.” – Tietenkin on hän saanut jänikset taikojensa voimalla, koskapa pihapellon veräjäänkin veikan perästä asettamaansa lankaan jänis oli ”käydä kännähtänyt.” Mutta vaari olikin langan ”tulitellut jokaisen jäniksen ”jäljeltä”, että ei se ihme, jos on paljon saanutkin pyörösilmiä.
Vaari on ollut myös näkijä.
Eräänä syksypäivänä hän oli sanonut eukolleen: ”Tänä päivänä tappaa vieras meijän lampaan, lammas ollut vielä ”kesänjäleltä” metsässä, mutt´ ei perkele onnekseen ne sitä tapa.” Saman päivän iltana oli eräs tuttu mies tullut vaarin luo varisten tunnustamaan, ”että kun minä tapoin sen teijän lampaan.” Vaari oli sanonut jälkeenpäin, että ”sitä miestä oes ikäsä puistanna, jos ei tuonu lammasta poes ja rukkoellunna anteeks´.
Pekka sanoo, ettei hän ole milloinkaan taioista välittänyt, mutta keskusteluissa ilmaisee lujan uskonsa vaariinsa, sen mahtiin. Ilmenee sekin, että Pekka itsekin on nuoruudensa, miehuutensa päivinä tehnyt ”jotakin”, saanut aikaan ”jotain”. – Se juttu on semmoinen, että kun Pekan naapuri oli pitänyt peltonsa huonossa aidassa, ja sittä Pekan hevonen siihen menny, niin naapuri oli kiroillut, että ” hän juoksuttaa sinun hevostas.” – Pekka kertoo, että ”oman hevosesa sai syksyllä kiinni kolmenkymmenen kilometrin päästä, ja minun hevoseni ei pellon aidan luota edennyt koko kesänä.” Sittä kun mies sai hevosensa, mies tuli viinapullon kanssa sovinnolle, että ”heretään myö poes vehtoomasta.” Minä sanoin, että ” en minä halutakaan vehata, mutt´ kun sinä intosit minun hevosen päälle ja sinun aitoissasi oli syy, niin minä aattelin, että no, koetellaan. Heh..heh..heh..!”
Nuoruusvuosinaan Pekka on palvellut renkinä useissa Tervon taloissa. Naituaan, on asunut Tervon Talluskylässä, mökkiläisenä ja loisena. Nykyään asuu palstatilallisena Tervon Koivulahdessa, Sahi-nimisessä asunnossa. Kolmesta eukostaan ei ole yhtään perillistä. Pekan piippu on kuuluisa koostaan. Sitä kuvaamaan pitäisi olla itse Aho.
Tervo. Tiitinen, M. 3965. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilallinen, s. 1874 Tervossa.
Karhulähteen luona olevassa Tasalan mökissä, saunassa, synnytetty lapsia ja tapettu. Jälkeenpäin saunassa itkennä kuin lapsi – että ei oltu uskallettu saunaa lämmittää.
Tervo. Tiitinen, Martti, 4016. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilallinen, s. 1877.
Ennenvanhaa Tervon Talluskylässä sattunna seuraava tapaus:
Taloon menny eukko ja pyytännä vasikan lihaa. Eivät olleet antanna, niin eukko lähtiessään sanonna: ”No, juoskoon sittä vasikat.”
Kun ensikevännä laskeneet vasikkansa metsään, ei niitä ollu näkynyt sen perästä. Kuuluuttaneet kirkossa, niin Maaningan puolella tavattu vasikat kiinni.
Tervo. Tiitinen, M. 4017. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilallinen, s. 1874 Tervossa.
Tervossa, Talluskylässä, Haringin koskessa ennenvanhaa eräs Pertti Nuutinen pani vitsamertansa toisen miehen – nimeltä Jere Huttusen patoukseen. Jere tuli, ja nosti merran, jossa oli ahvenia, pois.
Pertti, kun näki, että hänen mertansa on pois nostettu, niin se pistää hattunsa maahan ja rupee sen päälle polvilleen ja puistaa molempia nyrkkejään, vannoen: ”Niin kun nuita ahvenia tuossa merrassa, ”sen” pittää puistoo sitä, joka minun mertoon´ on nykinnä.” Ja samana iltana oli Jereä puistanut, ettei ollut sängyssä pysyä. – Jere mennyt sovinnolle, mutta Pertti oli sanonut, että ”liijan myöhään tulit, minä kerkesin jo ¹- kompeen´ viskata.” – Jere parani ajanoloon taudista, mutta se siirtyi Jeren poikaan, ja pojasta tyttöön, jossa tauti oli useita vuosia.
¹- =taikavälineet.
Tervo. Tiitinen, M. 4018. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilallinen, s. 1874 Tervossa.
Kerran talossa kuollu ruot´ukko. Se pesty, pantu laudalle, veisattu ja kannettu riiheen. Ruvenneet panemaan riihen ovia kiinni, niin ukko sanonna ahinlaudalta, että ”tännekö työ minut jätätte?”
”Kuollut” kannettu takaisin tupaan ja se elänyt sen jälkeen vielä vuosia.'
Tervo. Tiitinen, M. 4022. 1938. < Pekka Hassinen, palstatilallinen, s. 1874 Tervossa.
Tervon Talluskylän Tallusjärvessä oleva Kuoliosaari on saanut nimensä siitä, kun siihen paljon haudattu kalatappeluissa kaatuneita.
Tervo. Tiitinen, M. 4052. 1938. < Jussi Hänninen, työmies, s. 1892 Karttulassa.
Tervon Talluskylän Tallusjärvessä oleva Simosaari on saanut nimensä siitä, kun siihen haudattu kalatappelussa kaatunut Simo-niminen mies. – N. 40 vuotta sitten jokin mies ruvennut kaivamaan saaressa, niin metrin syvyydestä löytynyt pääkallo.
Tervo. Tiitinen, M. 4053. 1938. < Jussi Hänninen, työmies, s. 1892 Karttulassa.
Tervon Talluskylässä, Tallusjärveen pistävä n.s. Tallusniemi ollut Pulikasnimi, talossa silloin asunut Pulikkaisia. Sitten asukkaiksi tulivat Heimoset, ja talon nimi oli Heimola. Sitten taloon tuli Huttuset – joiden aikaan taloa on sanottu Tallusniemeksi.
Tervo. Tiitinen, M. 4054. 1938. < Eeva-Sohvi Nuutinen, emäntä, s. 1869 Pielavedellä.
Lintukotolaeiset ne kuuluvat olovan niin pieniä, että parikunta on sopinna tynnörin nenässä makkoomaa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 15. 1938. < Lydia Tuovinen, emäntä, s. 1883 Karttulassa.
Keskitalossa se ol ollu semmonen poppamies isäntä ja sen saanassa ol korttimiehiä ollu ussein. Yhennii kerran ol yks mies männä sen saunan sivu ja ol nähnä, että lasin eissä penkillä istu mies. No se ol männä saanaa ja aatellu, että sielläpä on nyt kaver, ruvetaampas kortille. Mut kun se män saanaa, ei siellä näkynnykkää kettää ja vaekka se tek tulettii, ei se nähnä kettää ja sitte kun mies älys kun kiukaalla ol sammakoeta pistetty tikkuin nennää, niin silloin se mies ol lähtennä.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 16. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Yhessä talossa (en muista sen nimee) ol ollu semmonen tapa, että ne ei ollu leikkuuta lopettanna millonkaa yhtä aikoo. Se ol isäntä sanonna, ku ol ruvenna leikkuu vähäks mänemää, että antaa ola eikös tuo tuosta loppune. Siitä ei tiennä kukkaa, mikä sen lopetti se vua hävis itekseen. Kiärme siinä talossa söe aena kupista pihamualta, ne pan siihe aena maetoo ja se käv siinä niinku muukii talovväk syömässä, tottapa se liene ollu jokkii haltia, niistähän ne huasto aena.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 17. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Isäntävaenoo huasto, että ku hän ol kerran Kilikvuorella tukin teossa, ja sitte ol yhen kerran semmoset tanssit siellä vuorella (se ol juhannusyö). Yhtäkkiä ku ol alakanna niin mahottoman kumma tohakka kuulua metästä ja eipä muuta kun sieltä ol tulla ötkistännä mahottoman iso kiärme. Isävaenoo sano, että kyllä ne immeiset joutui hävis mehtää ja hän jäe itekseen siihen kentälle. No se kiärme kun tul minun kohalle, niin minä ronkasin metästä iso leppäkangin ja sillä kun minä piästin sitä oekeen niskaan, mutta se sattu niin huonosti, että se ei kuollu. Voe kaahee kun se hyppäs korkeelle ja mut sitten kun minä löin sitä uuvestaan, niin sitte se kuoel. Sitte siihen tul muitae immeisiä ja jo ne ihmettel mitenkä kumma kiärme se on. Sill ol heltta piässä niinkun kanalla ja sitten sillä ol vielä valakee panta kaalassa. Ol sillä pittuuttakkii aenae kaksi metriä
Tervo. KT 105. Tuovinen Jaakko 18, 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Tätin mies Surnunmäen Naakkasesta kun kuoel ja sitä kun olivat lähtennä haatuumualle viemään, niin kirstua ol pitännä pittee kolome kertoo alaspäen, kun hevone ol uupunna ja ol kastunna ihan märäks. Se ol ollu semmonen tietäjä se mies.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 19. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Viipperalla huastovat, että kiärmeet pittää käräjiä. Ne kuuluu olovan kaaheissa kiepussa ympäriisä ja se piämies on sitte keskellä piä pystyssä. Ne surisoo sitte ja kummasti ja sen piämies kiärmeen suussa kuuluu olovan semmonen kallis kivi, sen sua se, joka sen kiärmeen tappaa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 20. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Järvikylän Kallulla ku ol se Heimolan hovi. Sen herra ol tullu kerran yhteen mökkii ja siihen ol parraeks tullu kiärme, jota taloväki kovasti pelekäs. Se hovi herra ol sanonna, että suotta sitä pelekeetten, kiärmeen sua viheltämällä mänemää vaekka minne. Eikä muuta kun se ol ruvenna viheltämmää ja se kiärme ol työnnännään sen pyssyn piipun sissää ihan viheltämällä.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 21. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Kerran kun Raatolammin pappi ol ollu mänössä kirkkoo ja se ol ollu venneen perässä ja vene ol ollu väkkee täännä. Ne ol sitten yhen kerran nähnä kun kiärme ol ollu tulossa niitä kohti. Pappi ol sanonna, että entaa tulla venneesee, niin katotaan kelle sillä on asiata. No se kiärme ol tullu ja ol männä suoraan papin alle kieppuun. Pappi ol ottanna sen niskasta kiinni sylykässy suuhu ja heittännä järveen ja sanonna, että mää sinne, mistä out tullukii ja sen luo, jolle on asiata. Se kiärme ol männä ja sinä päevänä ol yhen eokon repinnä ihan pahan päeväseks se kiärme.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 22. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Kihovauhkonen se ol Tervossa ennustanna, että tuohon tehhään kirkko ja sinne ajetaan hännättömillä hevosilla. Haatuumua rannan puolella kun ol iso petäjä, niin sitä se ol sanonna, että se kuatuu mualle päin ja niin tek, se kuatu mualle päin. Sitte se ol sanonna, että Tervossa tapellaan vielä yhen kerran niin kovasti, että sienapölökky veressä pyörii.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 23. 1938. < Juho Tuovinen, mv. s. 1854.
Kerran ku ol paholaene kulettana yhtä miestä. Se ol yöllä ottanna sen ja täytyyttännä sitä, että ei ollu ovetkaa aavenna. Sitten ne ol uamulla löytännä sen mone virstam piästä tie varresta ojasta. Voe kaaheeta kun se ol ollu kumma näkönen ja vuahti ol suusta juossu.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 24. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Yks eokko ku ol männä pyhänä marjaan, niin se ku ol tullu kohta takasi ja ol huutanna kovasti ja ol sanona ukollee, että siinäkö sinä out, mittee sinä sinne mehtää tulit minua pieksemään. Ukko sano, että en minä ou ollu minä metässä (eikä se ollu siellä ollukaa). Mutta eokko vuan väitti vastaan: ”Kyllä siellä joku anto minua selekää, mut en minä sitä oekee nähnä.” Ei ollu se eokko uskaltanna ennee sem perästä männä pyhänä marjaa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 25. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Tuossa puustellim pellossa ne haastovat olleen uartee. En muista mikä sen eokon nimi ol, jolle se ol unessa sanottu ja neovottu mitenkä se sieltä suahaan. Se ol neuvonna, että kolomen vuorokaaven perästä synnytyksen jäläkeen pyhä uamuna sitä pit männä hakemaa eikä siinä sua kahtoo taakseen vaekka mitä kuulis. No se ol pyhänä männä ja alakanna kuulua kummoo elämätä takkoo eikä se ollu malttanna olla kahtomata ja nähnä kun paan sanka ol näkynnä, mut helisten se paenunna muan alle eikä ollu ennee nousna.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 26. 1938. < Hilda Huttunen, mv. s. 1848 Karttulassa.
Pualas Uatu huasto kun se ol ollu rutkalla renkinä. Siinä ol ollu sitten kinkerluku ja olivat juoneet oekee humalaa ihtesä. Pappi ol alkanna kysellä, että kuka sitä on hommanna viinoo, taloväk ol valehellu, että ei hyö ou antaneet. Lukukinkeri jäläkee ol kirkkoväkkee alakanna kulukee talossa. Vanha mummo vainookii ol tullu piijan luo, joka ol viinankeitossa ollunna ja ol pannun kantta meinanna ottoo, mut piika ol kekäleellä heittännä nii ol se lähtennä. Eikä ne talovväkkee ollu jättännä ne ol pelotellu niin kaavan kun ne ol tunnustanna valleesa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 27. 1938. < Hilda Huttunen, mv. s. 1848 Karttulassa.
Oel niitä ennen kiärmeitä paljo mut mihin nuo lie hävinnä ei niitä nyt nää. Minä muistan yhen ruohtalaesen, myö kulettiin sen mökin sivute ku metällä käätii nii sen portaa alta läks aena kiärme. Sitte kerra ol kesällä sen nuapurin eokon lehmän kiärme repinnä ja se ol tullu ruohtalaesen mökille ja ol sanonna, että ne on varmaannii sinun kiärmees työtä. Ruohtalaene ol sanonna, että annahan olla. Sitte se ol kohta tullu sen mökille ja kiärme ol ollu sen hattulierin piällä. Se ol ottanna kiärmee niskasta kiinni syläkässy sen suuhu ja ol nuolettanna sen huavan sillä kiärmeellä ja se ol paranna.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 28. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Suontien selän mualla ne ol nähnä uarre tulliin palavan juhannusyönä. Ne ol sanonna, että ne kirkastaa uarretta, ne ku on semmosia vaskirahoja, niin ne tarvii kirkastaa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 29. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Tuolla Suonenjoem puolla ol yks pien lampi, johon ne ol ryssiin soan aekana upottanna kirkonkellon ja se ol ollu täännä rahoja. Sitten se ol tarttunna yhen onkimiehen onkee ja se ol noussu iham pintaan asti, mut kun se onkija sen älys, niin se ol hihkassu, että herra isä kirkonkello, mut se ol puonna takasi eikä sitä oltu suatu nousemaa haralla eikä millää.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 30. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Yks tietäjä ol pitännä taekapussiaan tuvan seinä alla multiaisissa. Siinä ol sitte ollu semmonen taeka, että jos se pussi kastuu, niin silloin se tietäjä kuoloo. Yhen kerran sitte ol akat lattiata pestessään sen vahingossa kastellee. No tietäjä kun tul kottii, niim paekalla se älys sen märän pussin, se ol männä rantaa ja siellä ol ollu yks poeka. Se tietäjä ol männä venneeseen ja ol sanonna poejjalle, että oeshan siinä tuossa rannalla uarre jos sinussa oes sen ottajata. Suathan sitä koettoo, kyllähän siinä se punanen koera pyörii sinu ympärilläs, mut elä välitä. Sitte tietäjä läks melomaan järvelle ja kun se piäes vähäm matkoo, niin se vene kuatu alaspäen ja paenu pohjaa.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 31. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Yks saetur isäntä, joka ol kantanna rahhoo ja kaevanna ne kuoppaan mehtään. Niin se ol rahhoo sinne pannessaan aina hokenna: ”Kolome vuotisem piä, kolome vuotisem piä pittää olla ennenkun rahat lähtöö.” No sen renki ol sitte yhenkerran lähtennä sem perrää, kun ol arvanna, että nyt se lähtöö kassallee. No ol kulukenna aekasa, isäntä eillä ja renki vähäm matkam piässä perässä. Sitte kun se isäntä piäs kassalleen nii renki nous puuhun ja kun isäntä pan rahoja ja sano, että kolome vuotisem piä, niin renki hihkas puusta: ”Eipään kun kolome kalam piätä.” Isäntä säikähti ja sano, että no olokoon kolome kalam piätä. Ja renki män ja onki kolome kalloo ja vei ne piät uarteel luo ja otti rahat poes.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 32. 1938. < Maria Koskinen, emäntä, s. 1870 Suonenjoella.
Pirttimäe isäntä se ol kova poppamies. Yhen kerran se ol lähtennä renkisä kansa keskellä yötä kirkolle ja se ol puhaltanna kolome kertoo kirkon avvaimen reikää ja ovet ol lentännä selällään. Sitte se ol sanonna rengille: ”Hyppee tasakäpälässä kynnyksen ylite, että suat molemmat jalakas mukkaas, ne tulloo nuo ovet niin joutuin kiini.” Sitte ne ol männä kirkkoo ja se isäntä ol kulukenna siellä alttarilla sakaristossa ja suarnastuolissa. Sitte ne ol lähtennä poes ja isäntä ol sanonna, että elä kato taakses eläkä säeköö, jos jottae niättii. No ne ol kulukenna jonkum matkoo, niin jo ol renki kuullu kummoo elämätä takkoosa ja ol kahtonna taakseesa. Ja se ol säekähtännä kun se ol kahtonna jälelleen, se kun ol nähnä siellä ison katraan suuria valakeita koeria kirkon kellot ol soenna ja kumma tohakka ol käännä puihen latvassa. Renki ol juossut isännän luo ja sanon-
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 33. 1938. Jatk. 1.
Kerran kun yks poppamies ol kuollu ja sitä ol lähetty haatomaan, niin hevonen ollii äkkäätynnä, että ei ollu paikaltaa liikahtanna vuahti ol vuan kuppeista tippunna. Haatuuväk ol alakanna sannoo, että mitäs nyt tehhään, mut siellä ol ollu toenen tietäjä ja se ol ottanna vitan ja ol sillä lyönnä kolome kertoo ristiin hevosen eissä ja paekalla ol hevonen ol lähtennä.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 34. 1938. < August Tuovinen, mv. s. 1879 Karttulassa Soinlahden kylässä.
Meijjän mualla lepikossa se ol palanna uarretul. Vuoer vaenoo huasto, että se palo ihan kun leppä halakoja oes polttanna. Se palo juhannusyönä. Ne sanovat, että ne kirkastaa uarretta.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 35. 1938. < Juho Tuovinen, s. 1854 Karttulassa.
Kerran ol sattunna Koposen ollessa yhessä talossa, siihen tulemaan mustalaes mies. Kopone ol loehtinna tuvan lattialle piimee. Mustalaene ol vuan noussu penkille sittem pöyvvälle ja kun piimä vuan ol noussu, niin se ol noussu uunille. Sitte kun piimä ol alakanna nousta uunim peltiin asti, ol mustalaene hihkassu: ”Hei osaanhan mie uijjakkin” ja ol hypännä alas. Mut jo se osas lähtee siitä talosta.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 36. 1938. < August Tuovinen, mv. s. 1879 Karttulassa Soinlahden kylässä.
Kerran Konst Kopone ol tullu yhteen talloo ja siinä ol isäntä sanonna, että kun huomenna tulloovat pitämään pakkohuutokauppoo, eikä suaha rahhoo mistää. Kopone ol sanonna, että olokaa huoleti, minä järjestän rahhoo. Uamulla tulloo sitte vallesmanni ja Koponen luki sille rahat kouraan. No vallesmanni kun sae rahat, niin se läks poes ja huutokaappa jäe pitämätä, mut vallesmanni kun rupes kotonaan kahtelemmaan rahojaan, ei sieltä löytynnäkkää muuta kun vanhoja allakalehtiä. Mut minkäpä se taes, se näk ite sillon, että ne ol rahoja, vaekka ne sitte muuttukii allaka lehiks.
Tervo. KT 105. Tuovinen, Jaakko 37. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860 Karttulassa.
Venäläisille tul yhenkerran karttulasta nii äkkilähtö että niiltä jäi sinne tavaroetakii.
Yksii säkki ol jiännä keskell tietä ja se ol rahhoo täännä, ol siinä vielä semmonen rautakuulakii.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4381. 1938. < Jako Tuovinen, maanvilj., s. 1879.
Hyvölässä ol ensi asunna Hyvönen ja siitä kae se on se talo nimensä suana, ja koko kyläkunta. Tämä kylä kae se ol ollu ensimäisiä tällä seovuulla jossa minnäe oun syntynnä ja kasvanna tämä haukaselekä (?). Sitte vähä myöhemmin ol huopaselän luona ollu mökki, ja siinä ol asunna Uuatu Korhonen.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4382. 1938. < Hilda Huttunen, maanvilj., s. 1848.
Yhen talon isäntä ku ol nähnä että hevone kastuu yöllä märäks, niin se ol yhtenä yönä männä kahtomaa että mikä sillä ajjaa. Kun se ol männä talliin niin se ol nähnä valakee okan hevosen selässä ja hevone ol hyppinnä sen ku ol kerennä.
Isäntä ol ottanna taekan ja ol survonna sillä sitä mut silloin se ol hävinnä.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4383. 1938. < Juho Koskinen, vuokraaja, s. 1860.
Sillon kun venäläiset liikkuvat tiällä päen, niin kaekki immeiset olivat männä piilo paekkoen, pois ryssiin eistä.
Vakkakuusennii asukkaat olivat männä Salijärven taakse, sali niemi nimiseen piilopaekkaa, siellä ol ollu semmonen kala saana. Vanha pappa vuan ei ollu lähtennä ol asunna vuan itekseen aatiossa talossa. Piika ol vuan käännä leipee paestamassa, Yhen kerran se ol ollu leivänteko hommissa kun ol ryssät tullu pihhaa. Se ol kirkassa nyt ne ryssäryökäleet tulloo. Vuaer ol tullu uunilta ja käskennä piijan uunille. Sitte se ol männä oven suuhun ja viäntännä siihe isom paska läjän, ryssät ku ol tullu, niin ne ol alakanna pitellä nenneesä ja olivat lähtennä poes.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4384. 1938.
Suostun vuoer, suostun järvi ja suostunkylä, ne on suanna nimesä siitä kun hämäläiset ja savolaiset ol tiällä suostunna (sopinna, tehneet sovinnon).
Hämeen suosessa tuolla joutelahen rannalla ol ollu nuottapaekka hämälaesillä.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen, 4385. 1938. < August Tuovinen, maanvilj., s.1879.
Isä vaenoo huasto että ryssät ne tek kuitennii yhen hyvän työn.
Ne toi tänne päen perun siemeniä. Siihen männessä ei tiällä syöty muuta kun naariita.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4386. 1938. < Juho Tuovinen, maanvilj., s. 1854.
Olli Tiainen ol ollu yhessä löttösen talossa kun ryssät tulivat sinne ne ol sanonna kun olivat tullu tuppaa että Kuti Tiainen. Eihän sitä kukkaan ollu sanonna että kuka se on ja kun ne ol ruvenna ehtimään ja tutkinna niin se ol piässy livahtamaan niihen käsistä pakkoon. Sitte ol siinä talossa ollu yks ruohtalainen sotaherra ja sen ne olivat ampunna. Sen hevone ol ollu viisas kun se ol nähnä että nyt se isäntä heitti keihkoo niin se ol riuhtanna ihtensä liekasta irti ja ol juossu kuopioo ja siellä ne ol sitte sen tuntenna ja olivat arvanna että nyt on sen isännälle käännä huonosti.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4387. 1938. < Juho Tuovinen, maanvilj., s. 1854.
Ennenkun olivat kulukenna tieltä päen kuopiossa kirkossa lähempänä kun ei ollu kirkkoo silloin vielä.
Niillä ol sitte ollu semmosia vakituisia lepopaekkoja joessa ne ol aena levännä.
Yhessä kohti ol sitte ollu iso näre ja sen juuret ol ollu korkeella ja juuriin alla ol ollu lähe. Siinä ne ol aena istunna juuriin piällä ja lähteestä juoneet vettä ja syöneet eväetää. Yhen kerran ol sitten yheltä kirkkomieheltä unehtunna eväsvakka sen kuusen oksaa ja sitten ne rupes sitä kuusta sanomaan vakkakuuseks. Seoraavana kesänä tul sitten kaks miestä maaningalta ja ne rakenti siihen talon ja sen paekan nimi on vakkakuusi. Sillon ol karttulassakii sitä ennen rakennettu vuan kaks talloo. Ne ol pihkaenmäessä ja punnonmäessä. Nyttii siinä on vielä iso talo.
Tervo. KT 24.
Suolatieks sanottiin ennen sitä, kun käätii hakemassa meren rannalta suoloja. Meille haettiin suolat. Kokkolasta. Ensin mäntiin pielavedelle, sitten Porkkalankirkolle Raaheen ja Kokkolaan. Olin minnäe muutaman kerran sieltä suoloja hakemassa.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4390. 1938. < Juho Tuovinen, maanvilj., s. 1854.
Yhen kerran kun isä vaenoo ol lähtennä suoloja hakemaan ja kin ne ol piässä Kokkolaan niin niitä kaapunninpoekia ol tullu. Ja ne ol hyppinnä niihen suolanhakijoehen sekksen ja ne ol sanonna että antoo meille leipee ja lihhoo niin myö hommataan teille suoloja. No myö luultiin että ne narroo meitä ja sanottii että ei myö anneta ennenkun on suatu suolat.
No ei muuta kun myö se sanottiin niin ne sano että tulukoo huomenna yhentoesta aekaa kaappiaan pihhaan niin sitte sen niätte. Huomenna myö sitte mäntiin sinne sinä aekana kun ne käski ja mäntiin kaappaan ja poejjat ol tullu sinne kansa, ja sanottiin että nyt niitä tultiin suoloja hakemaan. No se kaappiaan emäntä sano että kaappias ei ou kotona mut mää poeka antamaan suoloja. Se läks ja mäntiin suola aetalle. Se ol semmonen korkee kivinen rakennus ihan meren rannalla ja sinne ol korkeet rappuset.
Myö kun mäntiin sinne aettaan nii ne poejjat vekkulit survivat toesiaan siinä rapussa ja ne survi sennii kaappiaan poejjan aena alas. Ne ei laskenna sitä sinnä aettaan ollenkaan. Myö mätettii vuan lapiolla suoloja säkkii, ei siinä mittoja kateltu kuvuan oes ollu paljo säkkijä niin kyllä ne oes tääteää suanna.
Sitten kun myö lähettiin poes niin myö annettiin poejjille lihhoo ja leipee, kun ne järjesti meille semmoset kaapat.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4389. 1938. < Juho Tuovinen, maanvilj., s. 1854.
Minä olin kaheksan vuotias kun ol ne suuret näläkä vuoet, ja sillon kuol äet.
Sen näläkä talaven eilus kesä ol niin hallanen että meijjännii talossa ei suatu ei yhtäkakkua. Lumettii sulivat vasta vähä enne juhannusta. Kylvöt myöhästyvät paljo, ja kun syksyllä tul hallat nii aekasee ei siitä tullu kerrassa mittää.
Sitte talavella kun tul rutto, immeisiä kuil ihan mahottomasti. Ruumiita ol ihan isoja kasoja haatuumualla kun eivät mitenkää ennättännä koekkia haauvata.
Kerjäläisiä kuluki isoja laamoja, ja nehän ne niitä taatia kuletti.
Tervo. PK 24. Jaakko Tuovinen. 4391. 1938. < Juho Tuovinen, maanvilj., s. 1854.
Isävainajani kertoi pirun kulkeneen Kuopiosta Tuovilanlahteen järviä myöten pohjastajaloin ja oli ollut vettä: Kallavedessä kaulaa myöten, Ruokovedessä ruojutta myöten, mutta Maaninka vei manalle, eli niin syvä, ettei pirun mitta piisannut.