Takaisin

Kysteri tiedottaa koronarokotuksista

NELJÄS KORONAROKOTE UUSILLE RYHMILLE

 

Rokotukset jatkuvat koko ajan terveysasemilla.

Neljänsillä annoksilla pyritään tehostamaan ikääntyneiden suojaa vakavaa, sairaalahoitoista tautia vastaan sekä ennen kaikkea vähentämään iäkkäiden koronasta johtuvia kuolemia, koska epidemia on edelleen voimakkaana.

 

Noudatamme rokotuksissa THL:n uusia ohjeistuksia ja muutamme aikatauluja ohjeiden muuttuessa.

THL suosittelee tällä hetkellä neljänsiä rokoteannoksia

  • kaikille 60 vuotta täyttäneille.
  • yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille
  • 18-59-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville

 

  • neljäs rokote annetaan, kun vähintään 3 kk on kulunut kolmannesta rokotteesta
  • kolme rokotetta saanut ja koronan sairastanut ei tarvitse neljättä rokotetta, jos rokotuksen ja tartunnan väli on ollut vähintään 6 viikkoa
  • kaksi rokotetta saanut ja koronan sairastanut saa tehosteen 3 kk kuluttua edellisestä rokotteesta tai sairastetusta koronasta

 

 

Lisäksi THL suosittelee voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille viidettä koronarokoteannosta. Tehosteannoksen voi antaa, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta.

 

 

Rokotusajan terveysasemalta voi varata netistä kysteri.fi  Omakysteri-sivulta tai rokotusajanvarauspuhelimista.

 

 

  • Rokoteajanvarauspuhelimet, jätä viesti (yksi soitto/ asiakas riittää, aikoja soitetaan sitä mukaa kun niitä pystytään järjestämään):

 

Keitele 017-171 160     Pielavesi 017- 171 161

Tervo 017-171 162       Vesanto 017-171 165


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia