Takaisin

Seija Korhosesta vuoden tervolainen

Tervon kunta on valinnut vuoden tervolaiseksi Seija Korhosen seuraavin perusteluin:

”Suomen Kylät ry valitsi vuoden 2019 Maaseututoimijaksi Seija Korhosen. Hän on toiminut vuodesta 1997 lähtien yli parin kymmenen vuoden ajan maaseudun kehittäjänä sekä työnsä että luottamustehtäviensä kautta. Korhonen on erityisesti lähidemokratian, osallisuuden sekä yhteiskunnallisen yrittäjyyden asiantuntija.

Korhonen työskentelee tällä hetkellä projektipäällikkönä maaseudun kehittä-misyhdistys Mansikka ry:llä Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeessa. Hän on ollut mukana myös muissa yhdistyksen hankkeissa ja toiminut sen hallituksen varajäsenenä 2015-2016. Korhonen on myös pitänyt koulutuksia maaseutumatkailuyritysten kehittämiseen liittyen, toiminut kyläkehittäjänä sekä ollut mukana perustamassa Pirtsakki -työosuuskuntaa. Hän toimii tällä hetkellä myös luottamustehtävässä Tervon kunnassa.

Korhonen on erityisen taitava innostamaan ihmisiä ideoimaan sekä myös toteuttamaan ideoimansa asiat. Hän osaa valita kuhunkin tilanteeseen sopivat työkalut ja menetelmät, joiden avulla tavoitteet saavutetaan, ja saa osallistujat sitoutumaan työskentelyyn. Tiimityö on hänelle luontainen tapa työskennellä.

Korhosen näkemyksen mukaan mahdollisuuksia rakentaa elinvoimaista maaseutua on olemassa, jos tahtoa riittää ja saadaan tekijöitä mukaan. Niin kuntien, yritysten kuin asukkaidenkin tehtävänä on yhdessä rakentaa elinvoimaa ja vaikuttaa siihen, että maaseudulla säilyvät elämisen edellytykset. Kukaan ei tee asioita puolestamme, itse on tartuttava toimeen. Ratkaisuja on olemassa, se vaatii työtä ja sitoutumista – kumppanuutta erilaisten tahojen ja toimijoiden kanssa. Maaseudun voimavara on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen sekä toisista välittäminen.

Pitkäkestoisella, meitä kaikkia kotiseutumme kehittämiseen mukaan haastavalla työllään Seija Korhonen on saavuttanut arvostetun valtakunnallisen maaseudun asiantuntijan ja kehittäjän arvon.

Oppinsa asiantuntijuudelleen ja lähtökohtansa kehittämistyölleen, yhtenä meistä tervolaisista, Korhonen on ammentanut osin tervolaisuudesta. Korhosen kehittämistyöstä on saanut ja saa osansa kotikunta Tervo.

Ansaitusti Seija Korhonen on vuoden 2019 Vuoden tervolainen.”

 

 

Pirkko-Liisa Hätistä muistettiin ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä tervolaisten hyväksi seuraavin perustein:

”Pirkko-Liisa Hätinen on vapaaehtoistyössään toiminut aktiivisesti ja esimerkillisesti tervolaisten hyväksi.

Hätinen on Hautolahden Kyläyhdistys ry:n aktiivinen toimija. Kyläyhdistyksen toimipaikka, Huttulan Navetta, on muuttunut kylätaloksi 2010-luvun taitteessa.  Navetasta on kehkeytynyt persoonallinen tila jopa 100 hengen tilaisuuksiin. Tilassa järjestyvät niin kokoukset, kuin erilaiset juhlat ristiäisistä häihin.

Navetalla on viikottain toimintaa. Toimintaa pyörittää noin kymmenen, päivittäin 5-6 aktiivisen kyläläisen joukko. Ei toimivaa kylätaloa tai aktiivista toimintaa ilman ahkeraa emäntää. Pirkko-Liisa Hätinen hoitaa navetan asioita kuin omiaan, huolehtii tilauksista, ostoista ja siivouksesta. 

Pirkko-Liisa Hätisellä on keskeinen rooli Suomen Punaisen Ristin Tervon osaston toiminnassa. Hän aloitti toimintansa osaston sihteerinä, päivystäjänä ja kahvin keittäjänä vuonna 2009, kymmenisen vuotta sitten. 10 ensiapukurssin kurssitodistuksen omaavan hengen ensiapuryhmässä harjoitellaan kerran kuukaudessa ensiapua ja muita ensihuoltoon ja ensiapupäivystykseen liittyviä taitoja. Ensiapukurssi opettaa auttamaan hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa.  Ensiapuryhmä Hätinen mukaan lukien on ollut aktiivisesti turvaamassa lukuisia tervolaisia tapahtumia.

Pirkko-Liisa Hätisen vapaaehtoistyö ei rajoitu vain kyläyhdistyksen ja SPR:n paikallisosaston viralliseen toimintaan. Hätinen on pyyteetön Ystävätoiminnan vapaaehtoistyöntekijä. Hän antaa aikaansa tervolaisille ikäihmisille. Hätinen on auttanut vanhuksia vuosittain kymmenillä KYS-kyydeillä. Hän on huolehtinut kotonaan asuvien apua tarvitsevien ikäihmisten postien ja ruokien kuljetuksesta. Pirkko-Liisa Hätisen kanssaihmisten kuuntelu ja läsnäolo ihmisten arjessa ovat korvaamattomia vapaaehtoistyönä tehtyjä ystävänpalveluita.”

Hallintojohtaja Kaija Tarvaista muistettiin ansiokkaasta 40 vuoden työstä kunnan hyväksi seuraavin perustein:

”Kaija Tarvainen aloitti virkauransa luokanopettajan viransijaisena Keiteleen kunnassa syksyllä 1976. Valmistuttuaan luokanopettajaksi 1980 hän toimi luokanopettajan virassa 7 vuotta Keiteleellä ja Vesannolla. Tervon kuntaa hän on palvellut yli 30 vuotta syksystä 1987 lähtien, jolloin hän tuli Koivujärven koulun luokanopettajaksi. Utrianlahden koulun luokanopettajana ja koulujohtajana hän toimi 12 vuoden ajan kouluttautuen samalla kasvatustieteen maisteriksi. Yläasteen, myöhemmin Yhtenäiskoulun rehtorin/sivistystoimenjohtajan virkaa hän hoiti 8 vuotta. Vuoden 2008 alusta maaliskuun loppuun 2010 Tarvainen toimi Karttulan kunnan sivistysjohtajan virassa vastaten myös Tervon sivistysjohtajan virkatehtävistä. Tervon kunnan hallintojohtajan virkaa hän on hoitanut viimeisen 10 vuoden ajan.

Luottamushenkilön roolissa hän on toiminut Vesannon kunnassa vuoden ajan kulttuurilautakunnan puheenjohtajana ja reilun neljän vuoden ajan sosiaalilautakuntien jäsenenä.

Virkatehtävät ovat painottuneet opetuksen ja hallinnon virkatehtävien hoitamisen lisäksi palveluiden alueellisten ja seudullisten tuottamismallien ja vaihtoehtojen selvittämiseen yhteistyössä lähikuntien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Henkilöstöjohtaminen on ollut merkittävä osa työtä. 

Opetus- ja kasvatustyö on ollut Tarvaiselle mieleinen tehtävä liki parin kymmenen vuoden ajan tiiviissä ja antoisassa yhteistyössä alakoululaisten, huoltajien ja työkavereiden kanssa. Parissa kymmenessä vuodessa työkokemuksen ja lisäopintojen myötä käsitykset oppimisesta ja opettamisesta muuttuivat. Oppimisen ilo löytyi oppilaslähtöisin työtavoin yhdessä tehden oivaltaen ja kokeillen, musiikin, ilmaisun ja käsillä tekemisen kautta.

Hallinnollisissa virkatehtävissään toisen parin vuosikymmenen ajan Tarvainen on ollut parhaimmillaan vaativien, pitkäkestoisten ja laajaa yhteistä valmistelua tarvitsevien kehittämistehtävien tekemisessä. Yhdessä tekeminen ja vastuunkantaminen ovat olleet työssä onnistumisen kulmakiviä.”

Kuntaliiton kultainen ansiomerkki myönnettiin tunnustuksena ansiokkaasta 30 vuoden työstä kunnan hyväksi

- palkanlaskija Taina Poutiaiselle.

Kuntaliiton hopeiset ansiomerkit myönnettiin tunnustuksena ansiokkaasta 20 vuoden työstä kunnan hyväksi

- ruokapalvelutyöntekijä Merva Häliselle
- lähihoitaja Jouko Kumpulaiselle ja
- lähihoitaja Satu Hänniselle.

Vuoden 2019 työyhteisönä palkittiin Tervon Yhtenäiskoulun esi- ja alkuopetuksen tiimi, Anna-Maija Korhonen, Miia Karhunen ja Lea Karhatsu Huuskonen seuraavin toiminnan kehittämiseen liittyvin perustein:

”Tiimi suunnitteli ja kehitti Tervon Yhtenäiskouluun sopivan toimintatavan 0-2 luokkien opetuksen toteuttamiseen. Tiimi perehtyi muualla käytettäviin malleihin, vuosiluokattomaan/vuosiluokalliseen esi- ja alkuopetukseen, kaveriluokka-toimintaan ja yhteisopettajuuteen.

Yhteisopettajuus 0-2 luokilla on tärkeä osa Tervon yhtenäiskoulun toiminnan jatkuvuuden kannalta.

Ydintiimin lisäksi opetuksessa ovat mukana myös erityisopettajat Pekka Koponen ja Maarit Silvennoinen sekä kaikki koulunkäynninohjaajat.

Tiimi suunnitteli oman työjärjestyksensä, jolla opetus voidaan toteuttaa kaikki oppilaat ja opetussuunnitelman vaatimukset huomioon ottaen sekä osallistui oppimisympäristön muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Toiminnan alettua tiimi on toteuttanut suunnitelmiaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti sekä tehnyt tarvittavia muutoksia, joilla toimintaa on saatu entistä sujuvammaksi. Toiminnan tiedottamisesta huoltajille ja kouluyhteisölle on huolehdittu esimerkillisesti. Kehitystyö jatkuu edelleen. Yhteistyö tiimin sisällä on erinomaista.

Kaikki tiimin jäsenet ovat tehneet pitkään ansiokasta työtä tervolaisten lasten ja nuorten parissa.”

Vuoden 2019 työntekijänä palkittiin pääkirjanpitäjä Merja Lindi seuraavin perustein:

”Pääkirjanpitäjä Merja Lindi tuli Tervon kunnan pääkirjanpitäjäksi kolme ja puoli vuotta sitten. Vuoden 2015 kuntalakiuudistuksen myötä kunnan kirjanpito laajeni emokunnan kirjanpidosta koko kuntakonsernin kirjanpitoon.

Lakisääteisen pääkirjanpitäjän vastuualueen laajenemisen lisäksi pääkirjanpitäjän työhön lisähaasteita ovat tuoneet lukuisat kehittämishankkeet, yhtiöittämiset ja fuusioinnit, joita Tervon kunnassa on tehty viime vuosina ”normaalikuntia” enemmän. Peruskunnan kirjanpidosta on siirrytty moninaisen kuntakonsernin kirjanpitoon.

Pääkirjanpitäjä Merja Lindi on ansiokkaasti hoitanut kuntakonsernin yhtiöiden Tervon Kehitys Oy:n ja Tervon Vuokratalot Oy:n taloushallinnon integroimisen osaksi kunnan kirjanpitojärjestelmää. Vuoden 2020 alusta toimintansa aloittavan Palveluyhtiö Viisarit Oy:n taloushallinnon käyttöönotto on ollut myös Lindin vastuulla.

Lindin vastuuta kuntakonsernin kirjanpidosta voidaan rinnastaa isommissa kunnissa olevien talouspäälliköiden vastuisiin. Vaativaan asiantuntijatehtäväänsä Lindi on paneutunut haasteita pelkäämättä.

Huomionosoituksen Lindi on ottanut vastaan korostaen ansiokasta yhteistyötä kirjanpitäjä Seija Lintusen ja kunnanjohtajan kanssa.”

Lisäksi muistettiin 31.12.2019 virastaan irtisanoutunutta kunnanjohtaja Petteri Ristikangasta.

 

 

 

 

 

 

 


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia