Takaisin

Tervo siirtyi päivähoitovarauksissa digiaikaan

Tervo siirtyi päivähoitovarauksissa digiaikaan

Tervossa otetaan käyttöön lokakuun alussa digitaalinen Daisy-järjestelmä, jonka kautta vanhemmat jatkossa varaavat lapsilleen hoitoajat päiväkotiin.

Järjestelmän käyttöönoton myötä Tervossa siirrytään hoitoaikaperusteiseen maksuun. Käytännössä vanhemmat ilmoittavat lapsen tarvitseman hoidon tuntimäärän järjestelmään ja tuntimäärän toteutumista seurataan siten, että lapset leimataan järjestelmään hoitoon tuotaessa ja kirjataan ulos kotiin lähdettäessä.

Hoitoajat vanhemmat ilmoittavat sähköisesti netissä, lapset puolestaan leimataan päiväkodin eteisessä etälukijan ja henkilökohtaisen tunnistelätkän avulla.

Daisy-järjestelmä on käytössä mm. Vantaalla ja Oulussa. Ensimmäisissä käyttöönotoissa on huomattu, että vanhemmat ovat säästäneet päivähoitomaksuissa, kun maksu määräytyy tarkemmin käyttömäärää seuraten. Lapsien hoidossa oloaika on myös saattanut lyhentyä.

Tervossa sähköiseen järjestelmään siirtyminen saattaa tuoda perheille merkittäviäkin taloudellisia hyötyjä, sillä Tervon sivistyslautakunta on päättänyt ottaa käyttöön kuusi maksuluokkaa lapsen hoitomäärälle. Uusi laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista velvoittaa kunnat kolmen maksuluokan perustamiseen ja tätä ohjetta suurin osa kunnista on noudattanut: Tervossa sen sijaan perheiden yksilölliset tarpeet on haluttu huomioida tarkemmin.

Tervolaisten lasten vanhemmat ottivat uuden järjestelmän vastaan koulutustilaisuudessa innostuneesti: nuoret aikuiset ovat tottuneet hoitamaan asioitaan sähköisesti, eikä paperilappujen kiikuttamista päiväkotiin pidetä käyttäjäryhmässä kovinkaan nykyaikaisena.

Myös päiväkodin henkilöstön työnsuunnittelua järjestelmä helpottaa, kun lasten hoidontarpeesta on yhä reaaliaikaisempi tieto saatavilla.

Sama järjestelmä mahdollistaa mm. varhaiskasvatussuunnitelman sähköisen laatimisen, hakijoiden ja ruoka-aineallergioiden ilmoittamisen sähköisesti. Se toimii myös viestikanavana kodin ja päiväkodin välillä, sillä järjestelmä ilmoittaa vanhempien sähköpostiin tai kännykkään, jos järjestelmässä on lasta koskeva viesti.

Myös muut Nilakan kunnat ottavat Daisyn käyttöön lähitulevaisuudessa.
 

Ota yhteyttä: 

Vastaava lastentarhanopettaja
Niina Lappalainen
044 7499 263
niina.lappalainen(a)tervo.fi

Varhaiskasvatuspalveluiden esimies
Heikki Pulkkinen
044 7499 306
heikki.pulkkinen(a)tervo.fi


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia