Takaisin

Tervon ja Kuopion johtajat päiväksi vaihtoon

Mediatiedote 26.11.2018

Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen ja Tervon kunnanjohtaja Petteri Ristikangas vaihtavat paikkaa –tosin vain yhdeksi päiväksi keskiviikkona 28.11.2018. Pirhonen tulee johtamaan Tervoa ja Ristikangas siirtyy Pirhosen paikalle. Tempauksella johtajat haluavat rakentaa yhteistyötä Pohjois-Savon pienimmän kunnan ja keskuskaupungin välillä.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen tapaa Tervossa muun muassa kunnan kehittämisryhmän, tutustuu palkittuun Nilakan virtuaalikirjastoon ja vierailee Lohimaassa ja heinäsirkkafarmilla. 

Kunnanjohtaja Petteri Ristikangas puolestaan tapaa Kuopion kaupungin virkamiesjohtoa, osallistuu kaupungin markkinointityöhön sekä tutustuu Kuopion eteläisen alueen maaseuturakentamiseen Hiltulanlahdessa ja Kurkimäessä.

Molemmilla johtajilla on mahdollisuus tavata vaihtopäivän aikana myös kuntalaisia. Kuntalaistapaamiset ovat Tervon torilla klo 11.30 ja Kuopiossa Kohtaamossa klo 11.

Päivän kokemuksia kootaan yhteen klo 16 Kohtaamossa (Alatorin Kauppakeskus Apaja) pidettävässä Päivän peili –tilaisuudessa. Median edustajat ovat tervetulleita kuuntelemaan tuoreet kommentit johtajilta.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen ja kunnanjohtaja Petteri Ristikangas odottavat päivästä mielenkiintoista ja uusia ajatuksia avaavaa.

”Tempaukseen lähdetään ennakkoluulottomasti kuuntele, kysy, kyseenalaista –asenteella. Päivän aikana päästään tutustumaan siihen, millaiselta pienimmän ja suurimman kunnan arki näyttää. Tiedossa on varmasti aika erilainen työpäivä”, Pirhonen ja Ristikangas toteavat.

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Petteri Ristikangas, 044 749 9200, petteri.ristikangas@tervo.fi
Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen, 044 718 2790, jarmo.pirhonen@kuopio.fi

 

 


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia