Takaisin

Tervon Koti Rannalla messut siirtyvät vuodella elokuulle 2021

Lehdistötiedote 28.4.2020

Julkaisuvapaa 28.4.2020

Tervon Koti Rannalla messut siirtyvät vuodella elokuulle 2021

Vallitsevan koronatilanteen takia olemme joutuneet tekemään päätöksen Koti Rannalla -messujen siirtämisestä vuodella eteenpäin. Turvallisuus ja hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää. Koti Rannalla messut järjestetään 27. - 29.8.2021. Jatkamme messujen järjestelyjä syksyllä 2020.

Koti rannalla messut ovat erilainen maaseutu- ja vapaa-ajan asumisen messutapahtuma. Messujen teemoihin kuuluu asumisen ja rakentamisen lisäksi luonto- ja outdoor-harrastukset, puutarhanhoito ja sisustus. Messuilla on esittelyssä Koti rannalla alueen viisi talokohdetta sekä Tervon kunnan ja lähialueiden muita asumiskohteita. Messuille rakennetaan myös leikkimökkimessut - leikkimökit huutokaupataan messujen päätteeksi!

Messut järjestetään Lohimaan piha-alueella ja Koti rannalla alueella, jonne pääsee tutustumaan joko luontopolkua pitkin kävellen, pyöräillen tai hyppäämällä tutustumisajelun kyytiin. Messuille odotetaan noin 1500 kävijää.

Alla henkilöt joiden puoleen voi kääntyä, mikäli tarvitsette lisätietoja tai teillä on kysyttävää.

Projektivastaava
Terhi Viiliäinen
terhi@viimakonsepti.fi
044 975 4900                                                   

Tervon kunnanjohtaja
Seppo Niskanen
seppo.niskanen@tervo.fi
044 7499 200

 


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia