Takaisin

Yhtenäiskoulun rakentamisen tilannekuva

Yhtenäiskoulun rakentamisen tilannekuva

 

Koulun ja kirjaston rakentaminen on monivaiheinen projekti, joka etenee vähitellen. Tällä hetkellä valmistelemme rakennuttamiskonsulttipalveluiden kilpailutusta. Kartoituksen perusteella näyttää siltä, että rakennuttajakonsultin palvelut tulee kilpailuttaa hankintalain perusteella. Tarkoituksena on, että kilpailuttamisesta vastaa Sansia Oy. Kilpailuttamisen perusteella tehtävä päätös rakennuttajakonsultin valinnasta tulee aikanaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Kun rakennuttajakonsultista tehty hankintapäätös on tullut lainvoimaiseksi, alkaa itse rankentamishankkeen suunnittelu. Rakennuttajakonsultti suunnittelee rakentamisprojektin sekä kilpailuttaa hankintalain mukaisesti rakentamiseen valittavan urakoitsijan. Tämä vaihe vie noin kuusi kuukautta. Kun valtuuston tekemä päätös urakoitsijan valinnasta saa lainvoiman, siirrytään rakentamisvaiheeseen, joka kestää noin 12 kuukautta. Rakentamisvaiheen aikana koulun ja kirjaston toiminta järjestetään vanhoissa tiloissa. Mikäli rakentaminen aiheuttaa koulun tai kirjaston toimintaan muutoksia, niistä tiedotetaan erikseen.

 

Lari Tiikasalo, kunnanjohtaja
lari.tiikasalo[at]tervo.fi


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia