Takaisin

Nuorten kesätyöllistämisen ja kesätyöllistämisen yritystukien perusteet 2023

Nuorten kesätyöllistämisen ja kesätyöllistämisen yritystukien perusteet 2023
 
Työllistyminen kunnan kesätyöpaikkoihin
Tervon kunta työllistää touko-elokuun 2023 aikana vuosina 2005-2008 syntyneitä nuoria kirjastoon, varhaiskasvatukseen sekä liikunta-ja nuorisotoimeen. Lisäksi nuoria on mahdollista työllistää kiinteistöhuollon ja siivouksen tehtäviin yhteistyössä Palveluyhtiöt Viisarit Oy:n kanssa siten, että kunta huolehtii palkattavien nuorten työnantajavelvoitteista ja Palveluyhtiö Viisarit Oy johtaa ja valvoa työntekoa. Yhteensä nuoria voidaan työllistää kesällä 2023 maksimissaan 13 henkilöä.

Sähköinen kesätyöhakemus (Kuntarekry)

Valinnat suoritetaan seuraavassa järjestyksessä: 
  1. Ensisijaisesti kesätyöpaikkoihin valitaan nuoret, jotka eivät aiemmin ole työllistyneet kunnan kesätyöpaikkoihin.
  2. Mikäli ehdot täyttäviä kesätyönhakijoita, jotka eivät ole aiemmin olleet kunnan palveluksessa, on enemmän kuin paikkoja, valinnat suoritetaan arpomalla.
  3. Mikäli kesätyönhakijoita on enemmän kuin paikkoja ja kohdan 1. mukaiset paikat on täytetty, mutta varattuja paikkoja on vielä täyttämättä, loput valinnat suoritetaan arpomalla.

Työllistämisessä noudatettavat periaatteet:

Työllistettävän nuoren tulee olla syntynyt vuosien 2005-2008 välisenä aikana, työllistettävän henkilön tulee olla alle 18-vuotias työsuhteen aikana.

Työllistymisaika on kaksi (2) viikkoa.

Työaika on 30h/vko.

Palkka on 390€/2vkoa, joka sisältää lomakorvauksen.
 
Työllistämistuki yrityksille nuorten työllistämiseen

Vuonna 2023 yrityksille ja y-tunnuksen omaavalle yhteisölle, joiden kotipaikka on Tervo, voidaan maksaa vuosien 2003-2007 aikana syntyneen nuoren työllistämisestä aiheutuneiden menotositteiden perusteella 300 €/työllistetty nuori.
 

Tuen myöntämisen ehdot: 

Yrityksen tai y-tunnuksen omaavalle yhteison kotipaikan tulee olla Tervo.

Työnantajan tulee maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa sekä huolehtia työnantajan lakisääteisistä sosiaali- ja eläkemaksuista sekä muista työnantajavelvoitteista.

Palkattavan henkilön tulee olla syntynyt vuosien 2003-2007 aikana ja työllistettävän henkilön kotikunnan tulee olla Tervo.

Työsuhteen keston tulee olla vähintään neljä viikkoa ajanjaksolla 1.5.2023- 31.8.2023 ja työajan vähintään 30h/viikko.

Nuori ei ole työllistynyt kesän 2023 aikana kunnan kesätyöpaikkoihin.

Tukea voidaan myöntää nuorten perustamille 4H-yrityksille. 4H-yritystuen maksun edellytyksenä on, että yritys on toiminut aktiivisesti kesäkautena 2023 ja toimintakauden tuloksen on oltava vähintään yhtä suuri kuin maksettava tuki (300 €). Mikäli toimintakauden tulos jää pienemmäksi kuin 300 € tuki, tukea alennetaan ja sitä maksetaan tuloksen kanssa yhtä suuri euromäärä.
 
Tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen tositteita (todiste palkanmaksusta ja maksetuista sosiaali- ja eläkemaksuista) vastaan. 4H-yrittäjän tulee toimittaa kirjanpito yrityksensä tuloista ja menoista.
Yritys voi saada tukea enintään kolmelta kesätyöntekijältä.

Tukea tulee hakea 31.12.2023 mennessä.

Tuki myönnetään määrärahojen puitteissa hakemusten saapumisjärjestyksessä.