Takaisin

Koirankakat roskiin – ei kaduille!

Koirankakat pussiin, kiitos!

Järjestyslain mukaan koiran omistajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Kyse ei ole pelkästään pykälistä, sillä korjaamatta jäänyt kakka voi edistää tautien ja loisten leviämistä lemmikistä toiseen sekä ihmisiin.

Ulosteen välityksellä voivat tarttua esimerkiksi suolinkaiset tai giardia. Loiset tarttuvat koirasta toiseen, mutta eivät yleensä aiheuta haittaa isäntäeläimelle. Ihmisellekin maahan jätetyt ulosteet voivat olla terveyshaitta, jos loismunat päätyvät elimistöön vaikkapa maassa leikkivien lasten käsistä, katupölyn mukana tai vesilätäköihin sulaneiden ulosteiden roiskeina. Suurin haitta ihmiselle lienee kuitenkin koiran läjään astutun kengänpohjan aiheuttama inhotus.

Loistartunnat voivat sairastuttaa erityisesti pieniä koiranpentuja vakavasti. Loisten lisäksi kakan välityksellä lemmikistä toiseen saattavat tarttua monet bakteerit ja virukset, kuten koronavirusripuli tai parvovirusripuli. Koirat kannattaa rokottaa muun muassa parvoa ja penikkatautia vastaan säännöllisesti.

Koirankakat roskiin – ei kaduille!

Tervon kunnan ympäristöterveyspalvelut (Tervo, Vesanto, Rautalampi, Suonenjoki, Pielavesi ja Keitele) on mukana koirankakkaroskis.fi -kampanjassa, jonka päämääränä on vähentää luontoon jätettäviä koirankakkoja. Erityisesti pientaloalueilla kuntien ylläpitämät roskikset ovat harvassa. Koirankakkaroskis-tarralla pientalon omistaja voi ilmoittaa ohikulkeville koiranulkoiluttajille, että talon roskikseen saa pudottaa pussiin noukitun pökäleen. Kun saalista ei tarvitse kantaa kilometrien matkaa kotiroskikselle asti, halukkuus kerätä kakat paranee.

Koirankakkaroskis –tarroja jaetaan eläinlääkäreiden vastaanotoilla. Tarrat on tarkoitettu pientalojen omassa omistuksessa oleviin roskiksiin, eikä niitä voi liimata taloyhtiöiden roskiksiin ilman hallituksen suostumusta. Osoitteessa www.koirankakkaroskis.fi voi halutessaan lisätä oman roskiksensa kakkakartalle. Sen avulla koiranulkoilutusreitin voi suunnitella sen mukaan, missä roskiksia on.


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia