
Seppo Pajarinteestä vuoden tervolainen
Tervon kunta on valinnut vuoden tervolaiseksi Seppo Pajarinteen seuraavin perusteluin:
”Tervossa asuva innokas urheilumies Seppo on jo vuosia vetänyt nuorisolle ja varttuneemmillekin harrastajille kesäisin jalkapallotreenejä, rospuuttoaikana futsalia nuorille liikuntahallilla ja talvisin niin pienemmille kuin isommille lajin harrastajille jääkiekkoa kaukalolla. Kaiken tämän Seppo tekee omalla ajallaan ja täysin vapaaehtoisesti.
Nuoret ja heidän vanhempansa ovat olleet äärimmäisen tyytyväisiä Sepon asiantuntevasta ja innostavasta opastuksesta liikunnan saloihin.
Seppoa voidaan kuvailla sanoilla ”huikea mestari”. Hän tekee sydämestään pyyteetöntä työtä itsensä likoon laittaen etenkin lasten liikunnan hyväksi. Lisäksi Seppo antaa myös tarvittaessa omaa aikaansa ja osaamistaan erilaisten liikunnallisten tapahtumien yhteydessä.”
Jaettiin seuraavat kuntaliiton myöntämät ansiomerkit:
Kuntaliitto on myöntänyt tunnustukseksi 30-vuotisesta ansiokkaasta työstä
kunnallishallinnon hyväksi kultaisen ansiomerkin seuraaville Tervon kunnan
työntekijöille:
Lähihoitaja Jaana Kaltio
Lähihoitaja Jaana Puranen
Lehtori Jaana Tarkkonen
Kuntaliitto on myöntänyt tunnustukseksi 20-vuotisesta ansiokkaasta työstä
kunnallishallinnon hyväksi hopeisen ansiomerkin seuraaville Tervon kunnan
työntekijöille:
Sairaanhoitaja Lea Karhatsu-Huuskonen
Kunnaneläinlääkäri Tanja Lehtolainen
Kunnaneläinlääkäri Päivi Romunen
Lähihoitaja Anne Tikkanen
Ota yhteyttä:
Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi
Neuvonta on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.
Tervontie 4, 72210 Tervo