Talousvesivalvonta

Talousvedellä tarkoitetaan vettä, jota käytetään kotitalouksissa juomavetenä ja ruoan valmistamiseen sekä elintarvikealan yrityksissä tuotteiden valmistamiseen.

Talousvettä toimittavia laitoksia ovat kaikki laitokset, jotka jakavat vesijohtovettä taikka pakkaavat pulloissa tai säiliöissä myytävää vettä. Ennen kuin laitos tällainen voi aloittaa toimintansa ja ryhtyä toimittamaan vettä, Tervon kunnan ympäristöterveyspalveluiden tulee hyväksyä laitos.

Talousvesi ei saa aiheuttaa käyttäjälleen missään vaiheessa terveyshaittaa tai –vaaraa. Tämän vuoksi veden laatua valvotaan säännöllisesti. Talousvedessä ei saa olla mitään eliöitä (bakteereita, viruksia tai loisia) eikä aineita (kemikaalit) sellaisina määrinä, että niistä voisi aiheutua vaaraa ihmisten terveydelle. Jos talousvesi ei täytä sille asetettuja laatuvaatimuksia ja vedestä voi aiheutua haittaa terveydelle, Tervon kunnan ympäristöterveyspalvelut ryhtyy yhdessä vettä toimittavan laitoksen kanssa selvittämään mistä veden laadun häiriö johtuu sekä toimenpiteisiin mahdollisen taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tarvittaessa veden käyttäjille annetaan ohjeet siitä, miten arvioitu terveyshaitta voidaan ehkäistä.

Kun havaitset veden laadussa normaalista poikkeavaa hajua, makua tai väriä tai saat tiedon mahdollisesti veden laatuun vaikuttavista tekijöistä, ilmoita havainnoistasi sekä tiedoistasi välittömästi talousvettä toimittavalle vesilaitokselle tai Tervon kunnan ympäristöterveyspalveluihin.

Mikäli kyseessä on vakava erityistilanne tai onnettomuus, josta tulisi ilmoittaa virka-ajan ulkopuolella, voit ottaa yhteyttä ympäristöterveysjohtajaan tai päivystävään kunnan eläinlääkäriin.

Kaivovesi

Jos talousvesi otetaan kiinteistöllä sijaitsevasta kaivosta, on veden laadun seuranta ja kaivon kunto kiinteistön omistajan taikka haltijan vastuulla. Kaivoveden laatu (rengas- tai porakaivo) kannattaa tutkituttaa kaivon valmistuttua ennen veden käyttöönottoa ja tämän jälkeen noin kolmen vuoden välein. Veden laatu kannattaa tutkituttaa myös jos veden maussa, hajussa tai värissä havaitaan muutoksia. Kaivoveden tutkimus-, huolto- ja ylläpitokustannukset kuuluvat kaivon omistajan maksettaviksi.

Mikäli epäilee kaivoveden laatua, kaivon rakenteet kannattaa tarkastaa ja tarvittaessa kunnostaa sekä tutkia kaivoveden laatu. Jos kaivovesi on saastunut, kaivo tulee desinfioida (kaivon desinfiointiohje). 

Kun haluaa tutkituttaa kaivoveden laadun, yhteyttä voi ottaa joko ympäristöterveystarkastajaan tai Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n laboratorioon.

Kaivoveden laatuvaatimuksiin sovelletaan asetusta (401/2001)

Ohje vesinäytteen ottamiseen ja näytelähete

Lisätietoa kaivon rakenteista, huoltamisesta ja veden laadusta löytyy ympäristöhallinnon internet-sivuilta.

Ota yhteyttä:

Ympäristöterveystarkastaja
Vesa Aula (virkavapaalla)
044 7499 424
vesa.aula(a)tervo.fi

Ympäristöterveystarkastaja
Niina Niskanen (virkavapaalla)
044 7499 420
niina.niskanen(a)tervo.fi

Ympäristöterveystarkastaja
Maarit Vihottula
044 7499 422
maarit.vihottula(a)tervo.fi

Ma. ympäristöterveystarkastaja

Meri Hirvonen
044 7499 421
meri.hirvonen(a)tervo.fi

 

Suonenjoen toimipaikka
Ainonkatu 4 (takaovi)
77600 Suonenjoki


Ympäristöterveystarkastaja
Liisa Ruuska
044 7499 423
liisa.ruuska(a)tervo.fi

Pielaveden toimipaikka
Puustellintie 35
72400 Pielavesi